– En ole kovin hyvä, mutta pidän laulamisesta, kertoo Lorie itsestään minuutin mittaisella videolla. Lause kertoo paljon Loriesta, hänen valmiudestaan lähteä mukaan käyttämään taitojaan ja oppimaan uutta. Sama elämänfilosofia toistuu, kun hän vaatimattomasti kertoo avustavansa raamatunkäännöstyöhön opiskelevia heidän kreikan kurssillaan.
Lorien juuret ovat Papua-Uuden-Guinean kuvankauniilla saarilla pienessä fanamaket-kieliyhteisössä. Kielenpuhujia arvioidaan olevan vähän yli 2000. Lorin pieneen kotikylään on linnuntietä matkaa yli 10 000 km, mutta Loriella on suhteita Suomeen. Suomessa asuva Wycliffe Raamatunkääntäjien työntekijä, Alan Brown, on tehnyt yli kaksikymmentä vuotta raamatunkäännöstyötä Papua-Uudessa-Guineassa ja on opettanut Lorielle mm. kreikkaa. Lorie oli fanamaket-kielen Uuden testamentin käännöstiimin vastuunkantajia. Alan tarkisti tiimin kanssa osan Uudesta testamentista.
Uuden testamentin käyttöönottojuhlaa vietettiin vuonna 2022. Lorie kantoi vastuuta Jumalan sanan kääntämisestä fanamaketiksi. Nyt hän auttaa ja innostaa muiden kieliyhteisöjen jäseniä ymmärtämään Raamattua, kääntämään ja opettamaan sitä omissa kieliyhteisöissään.