Johannesburgin lähellä Etelä-Afrikassa pidettiin loka-marraskuun vaihteessa Wycliffe Global Alliance -verkoston maailmankokous. Osanottajia tapahtumaan saapui kaikkialta maailmasta yhteensä noin 250 henkilöä.

Kokouksen yhteydessä saimme kuulla erään eteläafrikkalaisen kaapsinkielisen ryhmän esittämiä lauluja, jotka on tehty Vanhan testamentin psalmeista. Kaapsin kielen puhujat ovat olleet syrjitty kansanryhmä. Psalmien laulaminen omalla kielellä on kuitenkin saanut vahvistaa heidän omanarvontuntoaan Jumalan lapsina ja lujittaa uskoa Raamatun lupauksiin.

Kuunnellessani heidän esitystään, ajattelin, että nyt silmieni edessä toteutuu Wycliffen näky. Se on näky omalla kielellä ja omassa kulttuurissa ilmaistun Jumalan sanan uudistamista ihmisistä, yhteisöistä ja kansoista.

Tämä valtava näky kannustaa meitä. Teemme työtä, jotta ihmiset löytäisivät uskon Jeesukseen Raamatun sanan kautta ja voisivat omistaa Jumalan lupaukset omalla äidinkielellään. Uskomme, että Wycliffen tekemällä työllä on tärkeä paikka Jumalan valtakunnassa.

Luvassa ei ole kuitenkaan helppoa tulevaisuutta. Taloustilanteemme on haastava ja monia muitakin kysymyksiä on ratkaistavana. Jeesus ei lupaa helppoa elämää jatkuvassa myötätuulessa. Hänen tiensä on ristin tie.

Mats-Jan Söderberg Ruotsista muistutti Etelä-Afrikan maailmankokouksen osallistujia sanonnasta, jonka mukaan kimalaiselle ei pidä kertoa, että se ei voi lentää, koska se lentää kuitenkin. Sanonta perustuu tulkintaan, jonka mukaan kimalaisen ei anatomiansa puolesta pitäisi kyetä lentämään, mutta silti se vain lentää. Niin lennämme mekin – vaikeuksista huolimatta.

Etelä-Afrikan kokouksen jokainen päivä alkoi ylistyksellä, rukouksella ja raamattutunnilla. Ylistimme yhdessä Jumalaa ja tunnustimme täyden riippuvuutemme hänen avustaan. Nuo aamuhetket vahvistivat luottamusta Herran huolenpitoon.

Jeesuksen antamin voimin jatkamme eteenpäin. Työ on Jumalan.

Kiitämme Herraa jokaisesta yksittäisestä ihmisestä ja seurakunnasta, jotka rukoilevat Wycliffen työn puolesta, osallistuvat siihen tai tukevat toimintaa taloudellisesti. 

Marko Pihlajamaa

pastori, toiminnanjohtaja 

Kirjoitus on talven 2024-2025 Sanalla Sanoen -lehden pääkirjoitus.