Olin perheineni raamatunkäännös- ja lukutaitotyössä Papua-Uudessa-Guineassa vuosina 1993-2018. Kielialueemme oli St Matthias -saariryhmä maan koillisosassa, hyvin lähellä päiväntasaajaa. Kielen nimi on mussau-emira.
Kun Loauan saaren kiitorata oli vielä käytössä, ja perheemme voi käyttää sitä, tapanamme oli matkustaa perämoottoriveneellä kylästämme Mussaun saarelta Loaualle. Sen päivän aamuna, kun meidän oli määrä palata työkeskukseemme Ukarumpaan, John pakkasi aina kaksisuuntaisen radiomme pois ja laittoi sen kylätalomme varastoon. Niinpä meillä ei koskaan ollut varmuutta siitä, oliko SIL:n lentokone ylipäätään päässyt nousemaan usein sumuiselta Aiyuran lentokentältä aikataulun mukaan vai ei. Emme siis myöskään voineet tietää, milloin tarkalleen ottaen kone saapuisi Loaualle.
Niin me sitten usein istuimme monta tuntia Loaualla epävarmuudessa odottaen. Minä ajattelin, ”Entä, jos kone ei tulekaan? Mitä, jos meidän pitää palata Mussaulle, purkaa kaikki pakatut tavaramme, petata vuoteet uudestaan ja ripustaa moskiittoverkkomme? Mistä saamme ruokaa? Mikä pettymys se olisikaan lapsillemme, jotka kovasti odottavat näkevänsä taas ystävänsä ja luokkatoverinsa Ukarumpassa! Minäkin haluaisin jo lähteä, istua koneessa ja rentoutua.”
Katselen pilviä meren yllä, ja korvani ovat viritettyinä kuulemaan heikonkin moottorin äänen. Nyt kuulen jotakin, ja toivo herää – mutta sammuu saman tien, kun tajuan, että olen vain kuullut veneen perämoottorin äänen. Istun ja odotan. Sitten taas kuuluu hyvin heikko moottorin ääni. Kuuntelen tarkasti: ”Voimistuuko se? Ehkä se on kuitenkin taas vain jonkun perämoottorin ääni. Ei, mutta nyt kuulen sen paremmin. Se on lentokone!” Hyppään pystyyn ja huudan mussauksi, ”Balusu eteva! (’Lentokone!’). Toisetkin alkavat kuunnella. Tunnen suurta helpotusta.
Pian näemme pikkukoneen lähestyvän meren yllä. Se tekee kierroksen saaren yllä tarkastaakseen kiitoradan. Loauan kyläläiset ovat jo alkaneet kantaa kanssamme tavaroita rannalta koneen lastauspaikalle.
Kone on laskeutunut, näemme lentäjän. Moottori sammuu, lentäjä avaa oven ja hymyilee. Tavaramme lastataan koneeseen ja kiipeämme lopuksi itse sisään. On aika saada pieni tauko elämästämme ja työstämme Lomakunaurun kylässä, Mussaun saarella.
Teksti: Marjo Brownie
Julkaistu 12/2018.
