Jo usean vuoden ajan olemme jakaneet joululahjoja tundran ja syrjäisten kylien lapsille. Eräällä tällaisella matkalla tulimme kylään, jossa asuu koko piirikunnan kunnioittama nainen. Hänen kauttaan kulkevat täällä kaikki, niin pienet paikalliset johtajat kuin kuvernöörikin. Kerran hänen luonaan vieraili itse koko Venäjän patriarkka. Niinpä rukoilimme ja menimme tutustumaan häneen.

Hänen ensimmäinen kysymyksensä meille oli: ”Miten te eroatte meistä?” Selitettyämme, että uskomme yhteen kolmiyhteiseen Jumalaan, kunnioitamme pyhiä kirjoituksia ja tahdomme välittää ihmisille Ilosanomaa, saimme kuulla olevamme kunnollisia ihmisiä. Sitten nainen kertoi meille paljon kansansa ongelmista: työttömyydestä, nuorten juopottelusta ja muusta. Saimme kuulla myös siitä, miten monia hän itse oli pelastanut, heidän joukossaan kuusi ottolastaan, työn ja kurin avulla. Lasten kuului nousta ylös aikaisin, hakata puita, kantaa vettä, valmistaa ruokaa, tehdä kaikkea mahdollista, kunhan vain eivät istuneet toimettomina. Vain rakkaudesta en kuullut mitään.

Kerroimme, että meillä oli saatavilla Sanaa hänen äidinkielellään. Naisen reaktio oli yllättävä. Hän otti pöydältä omien teostensa kokoelman, joka sisälsi pieniä kertomuksia elämästä. Näyttäen meille kirjaa hän sanoi: ”Tässä on kansani raamattu. Kieleni on liian lapsellinen ilmaistakseen Jumalan ilmoituksen koko kauneuden. Kansalleni riittää, kun he saavat lukea kirjaani ja itkeä.”

Sitten saimme nähdä hänen taiteellisen studionsa. Se oli täynnä erikokoisia kiviä, joihin oli maalattu erilaisia kuvia. Yhtä kiviryhmää osoittaen nainen sanoi:

”Tuohon kiveen aloin vain maalata jotakin, ja sitten ymmärsin, että sehän on Rublevin Kolminaisuus*! Siihen nojaa jumalattaremme Pehada, jonka vieressä on hänen nuorin tyttärensä. Tämä koko paikka on erityinen. Siellä on palvontapaikka, jossa kansani tuo uhreja. Juuri sinne Kristus saapuu. Ja Pehadan nuorin tytär tulee olemaan Hänen ensimmäinen morsiamensa. Tässä on vielä yksi musta kivi. Kun enkelit putosivat taivaasta, yksi juuttui tähän. Ihmiset toivat hänelle veriuhreja, jopa lapsia. Kun Jumala kyllästyi siihen, Hän iski nyrkillään vuorta, joka halkesi. Siihen ilmestyi kolme järveä, ja kukkulalle Jumala asetti arkkienkelin vartioimaan paikkaa.”

Lisäksi siellä oli muun muassa apostoli Andreaan risti, paljon erilaisia ikoneita sekä kompassiruusu – kaikki yhtenä suloisena sekamelskana huoneessa, päässä ja sydämessä. Ja mitä tapahtuu hänen ottolastensa sieluille? Entä niiden noin sadan paimentolaisperheen, joiden hengellisestä kohtalosta tämä nainen tuntuu määräävän?

Palatessamme yöpaikkaamme mielemme oli raskas näkemästämme. Yövyimme junaa odottavan paimentolaisperheen kanssa ja annoimme heille ääniraamatun. Heti alkoivat kysymykset: ”Keitä te olette? Mistä olette tulleet ja miksi?” Puolentoista tunnin ajan kerroimme heille Kristuksesta. Lähtiessämme he nousivat meitä saattamaan. ”Tulkaa uudestaan”, he sanoivat. ”Ei täällä kukaan käy, tiet ovat liian huonossa kunnossa, on liian kylmää, elämme liian kaukana. Täällä on vain tämä kylä ja se nainen. Olemme väsyneitä, väsyneitä häneen. Tulkaa, odotamme teitä!”

Paluumatkalla auton sisälämmitys ei toiminut, 150 kilometrin matka kesti kuutisen tuntia, palelluimme ja juutuimme kiinni joitakin kertoja. Silti nyt istun ja mietin, että oikeasti sinne pitäisi päästä takaisin. Kuinka he voivat tulla tuntemaan totuuden Kristuksesta, ellei kukaan mene? Pyydän, että rukoilette kaikkien niiden ihmisten puolesta, joiden luokse on vaikea päästä ja joilla on niin vähän mahdollisuuksia kuulla Jumalan rakkaudesta heitä kohtaan.

Tarinan on kirjoittanut Salievin perhe, joka pyrkii edistämään käännettyjen Raamatun osien käyttöä erään oman maansa vähemmistökielen parissa.

*suom. huom: Andrei Rublevin ikoni ”Kolminaisuus”, jota kutsutaan myös nimellä Abrahamin vieraanvaraisuus, on Venäjän ikonitaiteen kuuluisin ikoni ja on peräisin 1400-luvulta.