Yksi modernin (1700-luvulla alkaneen) länsimaisen lähetystyön suuria tarinoita on lähetystehtävän loppuun saattaminen. Vuonna 1910 pidetyssä maailmanlähetyksen konferenssissa Edinburghissa julistettiin maailman evankeliointia ”meidän sukupolvemme aikana”. Kun Wycliffe-raamatunkäännösliike sai alkunsa 1930-luvulla Yhdysvalloissa, pitivät perustajat mahdollisena Uuden testamentin kääntämistä kaikille kielille omana elinaikanaan. (Vanhan testamentin kääntämiseen ei olisi aikaa ennen Jeesuksen paluuta.)

Ymmärrys maailman kielten määrästä ja moninaisuudesta on lisääntynyt viimeisen 80 vuoden aikana, mutta tänäänkin yksi ja toinen järjestö julistaa raamatunkäännöstyön loppuun saattamista vuoteen 2033 tai johonkin muuhun vuoteen mennessä. Nolla kieltä jäljellä.

Onhan Raamatun kääntäminen yhä uusille kielille jatkuvasti kiihtynyt, mutta pitääkö näkökulmanamme olla työn loppuun saattaminen, ja mitä se ylipäänsä tarkoittaa?

Oliko raamatunkäännöstyö suomen kielellä saatettu loppuun vuonna 1548, kun Agricolan Uusi testamentti valmistui, tai 1642, kun ensimmäinen koko Raamatun käännös julkaistiin (ja siitä otettiin 1200 kappaleen painos)?

Kristikunnan näkökulmasta ehkä oli. Suomi oli kristillinen maa, joka oli jaettu maantieteellisiin alueseurakuntiin. Näistä jokaisella oli nyt Raamattu (yksi kappale) käytettävissään. Mutta miten tämä ajattelu sopii jälkikristilliseen maailmaamme? Jako kristikuntaan ja pakanamaailmaan on hälventynyt ajat sitten. Kulttuurirajat ylittävä lähetystyö ja raamatunkäännöstyö ovat kasvavassa määrin eri puolilla maailmaa toimivien paikallisten kirkkojen työtä.

Milloin raamatunkäännöstyö jonkin kieliyhteisön kohdalla on saatettu loppuun? Silloinko, kun yhteisön kielelle on käännetty Raamattu? Silloinko, kun yhteisön keskuudessa toimii äidinkielinen seurakunta? Silloinko, kun yhteisön jäsenillä on riittävä kyky ja vapaus käyttää valitsemaansa kieltä kristillisen uskon ja elämän ilmaisemiseen? Milloin?

Tehtävämme hahmottaminen loppuun suorittamisena tekee ajattelustamme (ja toiminnastamme?) helposti mustavalkoista. Ihmisistä ja yhteisöistä tulee tehtävälistan rivejä, joita yliviivaamme työn edistyessä.

Olkaamme mieluummin Jumalan armosta tekemässä omaa osuuttamme siinä, ettei kukaan jäisi kielensä ja kulttuurinsa takia Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Aina siihen asti kunnes Herramme palaa.

 

Hannu Sorsamo, Wycliffe Raamatunkääntäjien toiminnanjohtaja. 

Kirjoitus on talven 2020 Sanalla sanoen -lehden pääkirjoitus.