Aamuisin se kuului kyläkoulun bambuseinien läpi: tuo ihanasti soljuva oman kielen lukeminen, lasten suorat rivit istuivat luokkiensa lattioilla ja lukivat yhteen ääneen. Oli luotu koko heimon kattava esikoulujärjestelmä ja omassa kylässämme oli yksi näistä kouluista. Kahdessa vuodessa oppilaat hankkivat niin sujuvan lukutaidon, että kertomukset voitiin lukea itse omakielisestä Raamatusta. Hyvän lukutaidon omaavia oli jo 3000. Olisiko mahdollista, että koulutus jatkuisi katkeamatta?
Tiimimme koki asian omakseen ja alkoi muodostaa heille itsenäisesti sopivaa toimintamallia samat tavoitteet mielessä. Me olisimme vapaat etsimään uuden vähemmistökieliryhmän, missä vielä olisi lukutaidolle tilausta.
Omien rajoitusten tunnistaminen
Itsetutkistelun hetkinä mieheni Arjen ja minä huomasimme, että teimme työmme paremmin, jos se on suoraan kytkettynä johonkin ihmisryhmään. Strateginen ajattelu, niin tärkeää kuin se onkin, ilman kytkentää johonkin tunnistettavissa olevaan ihmisryhmään, olisi meille jatkossakin vaikeaa. Koimmekin siis todellisen elämyksen, kun tiellemme tuli eräs Kaukasuksen kieliryhmä, jolle etsittiin toimijoita lukutaitohankkeeseen. Kyseessä oli paljon kärsinyt vähemmistö, näimme kuvia sodan raunioista ja ontuvista lapsista tekojalkoineen pelaamassa jalkapalloa.
Kansanryhmä siunaa toista, tuntematonta kansaa
Raamattu tuolle Kaukasuksen kieliryhmälle valmistuisi pian, aakkosto olisi vakiintunut, puhutun kielen asema vahva, mutta kielen omatoiminen lukeminen olematonta. Mielessämme näimme jo lapsia äidinkielisten kirjojen äärellä ja päätös menosta tuon kansan keskuuteen tehtiin, kun vielä olimme viidakkokylässämme. Lähdön hetkillä kyläläiset toivat keräämänsä lähtölahjan, ja se lahja olisi tuon uuden kansanheimon lasten ensimmäisiä äidinkielisiä kirjoja varten. `Meillä on jo kaikki, heillä ei vielä mitään`, sanoivat lahjan tuojat silmät liikutuksesta tummuen. Tämä lahja sai omatkin silmämme tummumaan.
Työn toteutus täysin erilaista
Sen lahjan ja Abau-kansan rukousten turvin suuntasimme kohti uutta kenttää ja uusia haasteita. Vähitellen kokonaisuus alkoi hahmottua: olimme täysin toisenlaisessa tilanteessa. Jos olimme tottuneet lähtemään ruohonjuuritason tarpeista, ja vastaamaan niihin, nyt oli lähdettävä korkeimman tason kanavista, koputeltava ne auki ja niiden avauduttua, edettävä niitä pitkin. Tämä toteamus johti alan maisteriopintoihin ja tutkimuksen tekoon Kaukasuksen alueella. Tutkimuksen tuloksia sai käydä jakamassa ja vaikuttamassa päätöksiin juuri näissä korkeamman tason foorumeissa. Se oli nyt yksi olennainen tapa edistää lukutaidon asiaa tässä maailmankolkassa.
Silti kaiken takana ihmisen sykkivä sydän ja käytännön idealismi
Avaimeksi muodostui kuitenkin taas ihmisten välinen yhteys ja jaettu visio. Onni oli puolellamme kun löysimme yhteistyökumppaneita, joiden sydän sykki oman kansan lapsille. Vuodesta toiseen he ahkeroivat tehdäkseen lapsille luettavaa ja saadakseen lukutaidon osaksi koulutusta tasavallan kouluihin. He lobbasivat, he kirjoittivat, he julkaisivat, ja jatkoivat sydämensä vision tiellä. Siinä kohdassa tiemme leikkasivat ja löysimme uuden tehtävämme. Ei enää aloitteentekijöinä, vaan paikallisten aloitteiden tukijoina. Ei enää materiaalin tuottajina, vaan lukuaineiston valmistumista vierestä seuraten, ja omalla osaamisella siihen osallistuen. Ei rahoitussuunnitelman tekijöinä, vaan toisten tekemien suunnitelmien juoksupoikina ja -tyttöinä. Hoidimme kommunikaation rahoittajien ja paikallisten tekijöiden välillä. Olimme astuneet uuteen rooliin ja koimme itsemme siunatuiksi. Tässä elämän vaiheessa, tämä oli juuri sopiva rooli.
Lukutaitotyön monet polut
Koimme samaa intoa kuin aikanaan oman viidakkoheimomme keskelle asettuessamme. Enää emme nähneet lasten istuvan bambukoulun lattioilla, vaan täällä he kulkivat silitetyissä koulupuvuissaan koristeellisten kouluporttien läpi. Kirjat eivät enää olleet mustavalkoisia eivätkä sisältäneet kuvia kotiviidakon kasveista ja eläimistä, vaan tulevat kirjat olisivat neliväripainoksia ja kovakantisia.
Mutta mikä vei tätä polkua eteenpäin, oli se, että myös täällä sykki ihmisen sydän, myös täällä tummuivat silmät liikutuksesta isojen asioiden äärellä, myös täällä ponnisteltiin kohti yhteistä visiota, vaikka jouduimme kipuamaan uudenlaisten lainsäädäntöön liittyvien hankaluuksien yli. Nyt olemme lähempänä sitä päivää, että koulujen lapset toden teolla lukevat ja ymmärtävät omaa kieltään. Jatkamme tosin vielä entisenkin kentän työssä, ja näin saamme olla näköalapaikalla – tähyämässä kahdelle erilaiselle kentälle, niiden täysin erilaisia polkuja havainnoiden. Lukutaitotyön kaleidoskooppi on avautunut kaikissa sateenkaaren väreissä ja jokainen lukeva lapsi on helmi Jumalan auringon säteiden alla.
Teksti ja kuvat: Maija ja Arjen Lock
