Vaimoni ja minä olemme työskennelleet vuodesta 2005 lähtien Wycliffe Venäjän alaisuudessa. Ensin teimme töitä Ghanassa, Länsi-Afrikassa, Uuden testamentin käännösprojektissa luomassa aakkosia ja tuottamassa lukutaitomateriaalia. Vuonna 2013 palasimme kotimaahamme, Venäjälle. Meillä oli useampia vaihtoehtoja jatkon suhteen, mutta päätimme aloittaa työskentelyn projektissa, jossa laaditaan raamatunkertomuksia Siperian vähemmistökielille, joista osa oli jopa kuolemassa. Ideana oli antaa kieliyhteisölle “viimeinen mahdollisuus” kuulla Jumalan sanaa omalla sydämen kielellään; etsimme kadonneita lampaita.
Alexander perheineen.
Seed Companyn asiantuntijat kouluttivat tiimejä laatimaan kertomuksia, painamaan ne muistiin ja kertomaan ne eteenpäin. Kouluttajien kokemukset olivat Etiopiasta. Asenteeni oli kuitenkin alkuun skeptinen: Eikö olisi paljon helpompaa vain tehdä kirjallisia käännöksiä tarinoista, jotta ne voitaisiin myöhemmin lukea ääneen ja äänittää? Kolme neljästä tiimistä valitsikin tämän metodin. Projektimme ollessa yhä käynnissä, aloitettiin projekti myös viiden muun kielen parissa Venäjällä. Nämä olivat puolestaan joko puhujamäärältään isoja kieliä tai sellaisia, joille ei ollut vielä käännetty mitään osia Raamatusta. Näkemykseni suullisista käännöksistä oli edelleen sellainen, että siinä on kyse käännösten lukemisesta ja äänittämisestä. Tämä kuitenkin muuttui parin Kaukasuksen matkan jälkeen.
Me venäläisethän olemme perinteisesti “lukeva kansakunta”. Meillä on suuria ja maailmanlaajuisesti tunnettuja kirjailijoita, kuten Pushkin, Tolstoi ja Dostojevski, Tsehov ja monia muita. Metroissa, kahviloissa ja muissa paikoissa, erityisesti isoissa kaupungeissa, näkee paljon lukevia ihmisiä vielä nykyäänkin, vaikka nuoriso on tottunut lyhyisiin videoklippeihin. Ajattelinkin siksi, että suulliset kertomukset olisivat ehkä hyvä lähestymistapa lukutaidottomien heimojen parissa jossain Afrikassa, mutta ei meillä. Kaukasuksella kuitenkin opin, että myös “lukevina” pidetyt maat voivat hyötyä suullisista raamatunkertomuksista.
Maailma on muuttumassa, halusimme tai emme. Kaikki ihmiset eivät enää jaksa lukea pitkiä romaaneja, kuten Leo Tolstoin Sota ja rauha -teosta. Teknologia, erityisesti mobiililaitteet, muuttavat tiedonhankintaa. Monet suosivat lyhyitä tekstejä. Miten tällaista yleisöä lähestytään ja mitä tekemistä tällä on Raamatun kertomusten kanssa? Raamatunkäännöstyössähän työskennellään juuri kirjallisten tekstien parissa ja käännöstyö rajoittuu siihen, mitä lähdetekstissä lukee. Esimerkiksi Jeesuksen sukuluettelo Matteuksen evankeliumissa on käännettävä, oli se kohderyhmän kannalta merkityksellistä tietoa tai ei.
Tarinamenetelmässä emme sano kääntävämme Raamattua, pikemminkin kerromme tarinoita. Joskus jätämme jotakin tietoa pois kertomuksesta, jos katsomme, että se ei ole kohdeyleisölle tärkeää tietoa. Joskus sisällytämme kertomukseen taustatietoa, jota ei ole itse raamatunkertomuksessa, jotta yleisö ymmärtää tarinan. Joskus taas lisäämme jotakin, mitä ei alunperin ollut Raamatussa. Miten tämä sitten suhtautuu Ilmestyskirjan jakeisiin (22:18-19), jotka varoittavat sanojen pois ottamisesta ja lisäämisestä?
Ensinnäkin on tärkeää pitää kohdeyleisö mielessään. Tarinoiden tarkoituksena ei ole tarjota kaikenkattavasti tietoa, vaan olla merkityksellistä tietoa juuri kohdeyleisölle. Tämä näkyy Raamatussakin siinä, että eri evankeliumeissa samoista tapahtumista on nostettu esille eri asioita ja erilaisia näkökulmia. Tästä on hyvänä esimerkkinä Matteuksen (15:1-3) ja Markuksen (7:1-6) kertomukset vanhinten perinnäissäännöistä. Markus on lisännyt kertomukseen jotakin, mitä ei löydy Matteuksen evankeliumista. Markus selittää evankeliumissaan juutalaisten tapoja kohderyhmälleen, jonka oletetaan muodostuvan roomalaisista ja pakanoista. Matteus puolestaan olettaa, että hänen kuuliljakunnalleen juutalaiset tavat ovat tuttuja.
Tarinamuodossa kerrottuja raamatunkertomuksia on rajallinen määrä. Tyypillisesti niitä on 20-30 mukaanlukien kertomukset, kuten “Luominen”, “Syntiinlankeemus”, “Kain ja Abel”, “Vedenpaisumus”, “Baabelin torni”, jne. Tarinat eivät kata koko Raamattua, vaan ne pikemminkin esittävät Jumalan pelastussuunnitelman ihmiskuntaa kohtaan. Siksi yritämme liittää näitä tarinoita yhteen, vaikka ne ovat erillisinä kokonaisia tarinoita. Joskus lisäämme tarpeellista taustatietoa selventääksemme kertomusta. Esimerkiksi “Kymmenen käskyä” -tarinaan lisäämme pienen johdannon, jossa kerromme, että Jumala oli valinnut tietyn kansan itseään varten, jotta se pitäisi Hänen antamansa käskyt ollakseen esimerkkinä muille kansoille. Teknisesti ajatellen tätä tietoa ei löydy 2. Mooseksen kirjasta eikä 5. Mooseksen kirjastakaan, mutta se on linjassa koko Raamatun opetuksen kanssa ja ilman sitä kertomus ei ehkä olisi selkeä ihmiselle, jolle Raamattu ei kokonaisuudessaan ole tuttu.
Kuka hyötyy tällaisista tarinoista? Pääasiallinen kohderyhmämme ovat ihmiset, jotka eivät ole kristittyjä eikä Raamattu ole heille tuttu. Tavoitteenamme on saada heidät kiinnostumaan Raamatusta. Emme toki halua korvata Raamattua. Se on aina ja ikuisesti ainoa luotettava ja täydellinen tiedonlähde Jumalasta. Mutta mitä hyötyä siitä on ihmisille, jos he eivät lue sitä? Tarinoiden kautta haluamme tuoda heidät lähemmäs Raamattua ja muuttaa mahdollisia väärinymmärryksiä siitä, että se olisi niin pyhä ja vaikeaselkoinen kirja, etteivät tavalliset kuolevaiset ota siitä selvää. Tultuaan tutummiksi Raamatun kanssa he haluavat oppia lisää. Tässä mielessä tarinat eivät ole Raamatun korvike, vaan oikeastaan ensimmäinen askel kohti Raamatun lukemista.
Teksti: Alexander Vinokurov
Kuvat: Vinokurovien albumi
Julkaistu 12/2018
