Tunnettu evenki Nadezhda Bulatova kertoo elämästä taigalla sekä Raamatun kääntämisestä evenkin kielelle.
Amurin taigalla syntynyt evenki Nadezhda Jakovlevna Bulatova on asunut jo lähes puoli vuosisataa Pietarissa. Huolimatta mittavasta tieteellisestä työstään ja huomattavasta yhteiskunnallisesta asemastaan hän on kuitenkin sydämeltään säilynyt paimentolaisena. Nadezhda Jakovlevna on matkustanut ympäri maailmaa ja kirjoittanut evenkin kielen oppikirjoja. Hän on myös kääntänyt Raamattua äidinkielelleen.
NAPANUORA – ELÄMÄN SYMBOLI
- Nadezhda Jakovlevna, evenkit ovat pieni, mutta hyvin mielenkiintoinen kansa, josta ihmiset eivät yleensä tiedä juurikaan mitään. Aloitetaan siis aivan alusta.
Miten evenkinaiset synnyttävät?
Perinteisesti evenkit pitivät naista epäpuhtaana. Kun synnytys lähestyi, nainen laitettiin omaan erilliseen telttaan, jonne hänelle varattiin valmiiksi kaikki tarvittava: vettä, ruokaa, pesuvateja ja kangasta kapaloita varten. Kaikkeen käytettiin luonnosta saatavaa materiaalia, minkä vuoksi evenkejä pidettiin kirjaimellisesti luonnonkansana.
Synnyttäjä jätettiin synnyttämään yksin, eikä miesten tai nuorten naisten sallittu tulla hänen lähelleen. Koko klaani leiriytyi noin viiden kilometrin etäisyydelle. Heti kun tuore äiti oli alkanut toipumaan synnytyksestä, hän laittoi vauvan tuohesta tehtyyn kehtoon, jonka hän kiinnitti poron sarviin. Sitten hän lähti matkaan kohti leiriä.
Äidin saavuttua vauvan kanssa leiriin hänelle suoritettiin puhdistusrituaali katajanoksia polttamalla. Vastasyntyneiden lasten napanuorat säilytettiin, sillä niiden ajateltiin symboloivan elämää, terveyttä ja pitkää ikää. Napanuoran nähtiin yhdistävän henkilön äitiin ja maahan. Sen kadottamisen katsottiin merkitsevän suurta onnettomuutta sen omistajan elämään. Kun paimentolaiset siirtyivät paikasta toiseen, napanuorat kulkivat mukana vähäisten tavaroiden, polttopuiden ja ruoan kanssa. Myös minun napanuorani oli aina mukana, ja äitini näyttikin sen kerran minulle.
Miten ihmiset haudattiin?
Vanhan tradition mukaisesti vainajaa varten rakennettiin lehtikuusesta maja korkealle, jotta karhut korkealle, jotta karhut ja jyrsijät eivät pääsisi sinne. Majaan laitettiin vaatteet, astiat, ruoka sekä ylipäänsä kaikki mitä ihmisen ajateltiin voivan tarvita mukaansa seuraavassa elämässä, jonka nähtiin alkavan kuoleman jälkeen. Henkilön mukaan tapettiin poroja sekä koira. Mihinkään ei saanut koskea. Kuolleet lapset ripustettiin kehdoissaan nuoreen lehtikuuseen.
Evenkien keskuudessa ei ollut varkaita, siksi kodat pidettiin aina avoimina, ja elintarvikkeet säilytettiin korkealle rakennetuissa aitoissa piilossa karhuilta. Selviytyäkseen äärimmäisissä olosuhteissa ihmisen täytyy olla avoin ja rehellinen. Koska evenkeillä ei ole mitään perinteistä alkoholipitoista juomaa, minkäänlaista päihtymystä ei myöskään esiintynyt heidän keskuudessaan.
”TYTTÄRENI, MITEN SINÄ PYSTYT ELÄMÄÄN TÄÄLLÄ?”
Miten päädyitte Pietariin?
Internaatin* jälkeen pääsin Pietarin pedagogiseen opistoon opiskelemaan. Sen jälkeen olin töissä ensimmäisten luokkien opettajana Bomnakin kylässä Zeiskin alueella. Näihin aikoihin Leningradissa sijaitsevaan Hertzenin yliopistoon Siperian kielten osastolle avautui kolme opiskelupaikkaa. Minut ja kaksi ystävääni lähetettiin sinne opiskelemaan. Muut tytöt eivät valmistuttuaan halunneet jäädä kaupunkiin ja lähtivät muualle. Minä jäin tänne asumaan, vaikka en edelleenkään koe itseäni pietarilaiseksi.
Minulla oli todella vaikeaa. Isäni oli ainoa ihminen, joka osoitti minulle myötätuntoa. Vuonna 1972 hän tuli käymään luonani Pietarissa. Hän päivitteli minulle: ”Tyttäreni, miten sinä voit asua täällä kivestä tehdyssä talossa? Kuljet kivien keskellä, ja joka on puolella autoja. Eihän täällä voi edes hengittää! Tämähän on hirveä paikka, lähdetään kotiin!”
Mutta minä jäin ja menin naimisiin venäläisen miehen kanssa – mistä minä olisin löytänyt evenkin Pietarista? Yliopistolla minulle ehdotettiin jatko-opintoja. Ryhdyin tieteelliselle uralle, mutta en koskaan unohtanut juuriani.
AMEN, TAPAHTUKOON NIIN
Kertokaa työstänne evenkinkielisen raamatunkäännöksen parissa.
Tukholmassa sijaitseva Raamatunkäännösinstituutti kääntyi Venäjän tiedeakatemian puoleen pyytäen sitä mukaan raamatunkäännöstyöhön. Minulle ehdotettiin työtä raamatunkäännöksen parissa. Kollegani totesi minulle: ”Nadja, sinun lisäksesi ei ole ketään, joka tekisi sitä työtä, sillä sinun kaltaisiasi spesialisteja on vähän. Käännetään yhdessä kieleemme tämä suurteos, näin voimme samalla tehdä evenkien kulttuuria tunnetuksi.” Siitä alkoi työläs, mielenkiintoinen ja lähes tieteellinen prosessi, joka olemukseltaan muistutti tutkimustyötä. Kaikkiaan työ kesti kymmenen vuotta.
Minä en ollut sisäisesti ollenkaan valmis sellaiseen työhön. Me olimme kaukana kristillisyydestä, vaikka evenkejä kastettiin jo 400 vuotta sitten, ensimmäisinä eri Siperian alkuperäiskansoista. Meidän perheessämme ei ollut ikoneita, mutta havaitsin muiden ihmisten kantavan niitä mukanaan. He eivät tienneet mitään niissä esiintyvästä pyhäinkuvasta, mutta heille kerrottiin, että kuva esitti Jumalaa. Kaikilla kansoilla on jonkinlainen käsitys Jumalasta. Meillä evenkeilläkin on oma jumalamme, luojajumala Seveki. Minäkin uskoin häneen.
Aloimme kääntää kertomuksia Jumalasta, ja käänsimme myös ”Jeesus, lasten ystävä” -kirjan. Seuraavaksi jälkeen käänsimme Luukkaan evankeliumin, ja viimeiseksi koko Lasten Raamatun. Se osoittautui vaativaksi työksi. Kertomuksia luettiin Krasnojarskin alueen radiossa. Ihmiset soittelivat meille ja kyselivät kertomusten jatkosta, mitä niissä seuraavaksi tapahtuisi. Me emme kuitenkaan olleet vielä kääntäneet niille jatkoa.
Kääntämisessä oli omat vaikeutensa. On aivan eri asia kääntää Raamattua kuin jotain satua. Evenkin kielessä on paljon muista kielistä lainattuja sanoja, mutta raamatunkäännös taas täytyy tehdä omasta kielestä löytyvin välinein. Koko ajan jouduin pohtimaan, miten voisin korvata jonkin lainasanan äidinkielisellä ilmaisulla. Olin näihin asioihin liittyen jatkuvasti yhteydessä uskovien evenkien kanssa. Kun kysyin heiltä esimerkiksi, mitä tarkoittaa sana ”aamen”, he vastasivat minulle, että ”aamen” on pelkkä ”aamen”. Kysyin heiltä, voisinko kääntää sanan ”aamen” ilmauksella ”tapahtukoon niin”, ja lopulta käänsin sen evenkin kielelle käyttäen nimenomaan tätä ilmausta.
Tapahtuiko kymmenen Raamatun kääntämisen parissa vietetyn vuoden aikana merkittäviä asioita?
Tapahtui kyllä kaikenlaista merkittävää. Käännyin itse Jumalan puoleen ja tulin kristityksi. Minut kastettiin kaksi vuotta sitten.
Nadezhda Jakovlevna, kuvailisitteko vielä lopuksi ainutlaatuista kansaanne.
Jo ensimmäiset evenkien alueille tulleet tutkimusmatkailijat havaitsivat, että evenkien kehosta ei erity hajua, vaikka ilma olisi helteinen tai he eivät peseytyisi muutamaan päivään. He ovat aina puhtaita ja siistejä, ja kaiken kaikkiaan he pitävät tarkkaa huolta ulkoasustaan. Siksi meitä kutsutaan ”Siperian ranskalaisiksi”. Ankaran pakkasen takia elimistömme toimii eri tavalla kuin eurooppalaisilla. Meillä on erityyppinen iho, ja naiset näyttävät ikäistään nuoremmilta, vaikka toisaalta ankarien olosuhteiden takia odotettu elinaika onkin täällä lyhyempi kuin monilla muilla alueilla.
Evenkit ovat ainutlaatuinen kansa, jopa paimentolaiskansojen keskuudessa. Maailmassa ei ole toista kansaa, joka olisi levittäytynyt yhtä valtavalle alueelle, evenkejähän asuu Altailta Sahalinille sekä Taimyrin niemimaalta aina Mongoliaan ja Kiinaan saakka.
Evenkejä lasketaan olevan Amurin alueella sijaitsevilla perinteisillä asuinsijoillaan noin 1300 henkeä. Venäjällä asuu yhteensä noin 38 000 evenkiä. Nadezhda Jakovlevna on Venäjän tiedeakatemian lingvistiikan tutkimuslaitoksen johtava tutkija sekä Pohjoisten kansojen, Siperian ja Kaukoidän alkuperäiskansojen yhdistyksen puheenjohtaja. Amurskaja Pravda sai synnyinseuduillaan käymässä olleen Nadezhda Jakovlevnan vieraakseen haastattelua varten ja tämä teksti on lyhennelmä kyseisestä haastattelusta.
Alkuperäinen juttu on julkaistu Amurskaja Pravda -lehdessä 31.10.2013: https://www.ampravda.ru/2013/10/31/040059.html
Teksti: Barbara Sijanova
Käännös: Anu Mannermaa
Kuvat Nadezhda Bulatovan henkilökohtaisesta arkistosta.
* Internaatti: Venäläinen sisäoppilaitos, jossa lapset ja nuoret asuvat opiskelujensa ajan.
