”Miksi et ole jo lähetystyössä?” Näin kysyi opiskelutoverini ollessamme syksyllä 2009 ulkomaanharjoittelussa Etiopiassa, olinhan jo neljä vuotta aiemmin saanut ajatuksen lähtemisestä. Meni kuitenkin vielä viisi vuotta, ennen kuin saavuin uudelleen Etiopiaan, ja siitäkin vielä reilusti yli vuosi, ennen kuin pääsin aloittamaan varsinaisen työni.
Niin, miksi tässä on tosiaan kestänyt näin kauan? Osasyy on tietenkin oma hidas luonteenlaatuni. Etenen mieluummin pienin askelin kuin teen äkkinäisiä suuria elämänmuutoksia. Silti asioiden hidas eteneminen on käynyt minunkin hermoilleni. Kesällä 2014 olin valmis lähtemään, mutta lupa-asioiden selvittämisessä kuluikin vielä muutama kuukausi. Sitten odotin amharan kielikoulun alkamista. Kieliopintojen jälkeenkään asiat eivät sujuneet niin joutuisasti, kuin olin suunnitellut: muutto uuteen kotiini viivästyi, sitten työtoverini ei päässyt paikalle perehdyttämään minua tehtävääni. Odotin häntä viikkotolkulla kielitieteellistä kirjallisuutta lueskellen ja pohdin, olisiko syytä palata Suomeen, kun työstä ei kerran tule yhtään mitään.
Urfuche (vas.) ja Eyob perehdyttivät kirjoittajaa alen kielen saloihin.
Kokenut lähettitoveri lohdutti minua kertomalla, että tällainen turhautuminen on aivan tavallista uusilla läheteillä. Ensin työtä ei tahdo löytyä, mutta sitten, kun siihen pääsee kiinni, sitä on pian aivan riittämiin. Hän oli oikeassa. Maaliskuun lopulla aloitin alen kielen tutkimisen kahden kieliavustajan kanssa ja vapaa-ajan ongelmani loppuivat kertaheitolla. Kielimateriaalia analysoidessani saatoin hyödyntää alen kielestä lukemaani kirjallisuutta, eli odotusaika ei ollut sittenkään mennyt hukkaan.
Lisäksi odottaminen on saanut minut pohtimaan omaa paikkaani Jumalan valtakunnassa. Suomalainen yhteiskunta on hyvin suorituskeskeinen ja minullekin on tärkeää päästä näyttämään, mihin pystyn ja mitä saan aikaan. Jumala ei kuitenkaan vaadi suorituksia ja onnistumisia vaan uskollisuutta. Onhan paljon asioita, joihin en edes voi vaikuttaa. Työ on Jumalan ja vastuu työn tuloksista kuuluu myös hänelle. Olen täysin riippuvainen hänestä. Toisaalta se on kolaus ylpeydelleni, toisaalta vapauttavaa: minun ei tarvitse tehdä tätä työtä omassa voimassani eikä ihmisarvoni riipu siitä, miten hyvin suoriudun tehtävistäni. Uskollisuutenikin kanssa on vähän niin ja näin, mutta Jumala on uskollinen lupauksilleen ja antaa synnit anteeksi.
Jumala on kuullut meitä oikealla hetkellä ja tuonut avun pelastuksen päivänä (2 Kor. 6:2). Nyt on ale-kansalle koittamassa se hetki, jolloin he saavat kuulla Jumalan sanaa omalla kielellään. Koskettakoon pelastuksen sanoma heidänkin sydämiään.
Kirjoittaja työskentelee raamatunkäännöstyössä Etiopiassa. Kirjoitus on alun perin julkaistu Rauhan Sanassa toukokuussa 2016.
