Raamattu on ollut vuosisadasta toiseen monelle ihmiselle rakas kirja. Sen ydin on Jumalan pelastusteko Jeesuksessa Kristuksessa. Raamatulla on voima synnyttää uskoa Jeesukseen. Se antaa toivon näkökulman silloin, kun muut näköalat pimentyvät.
Raamatun ilmoitus on syntynyt Jumalan kansan keskellä; Israelin historiassa ja apostolien todistukselle perustuvassa varhaisessa kirkossa. Raamattu on seurakunnan kirja. Meille on tärkeää, että paikallinen seurakunta on mukana Raamatun kääntämisessä, mikäli se on mahdollista.
Aikamme korostaa järkeä ja tieteellistä maailmankuvaa. Molemmat ovat tärkeitä, mutta eivät yksistään riittäviä. Historian kuluessa kristityilläkin on ollut paine muuttaa Raamatun julistus vastaamaan modernin ihmisen maailmankuvaa ja kieltä. Tässä ristiaallokossa joidenkin usko on voinut joutua koetukselle.
Evankelista Billy Graham kertoo elämäkerrassaan ajanjaksosta vuonna 1949, jolloin hän kamppaili sen kanssa, voisiko luottaa Raamattuun. Erään kerran ulkona kävellessään hän pysähtyi ja hiljentyi rukoukseen. Hän sanoi rukoillessaan Jumalalle luottavansa Raamattuun, vaikka ei aina ymmärrä sen vaikeita kohtia eikä kykene selittämään kaikkea. Rukous oli merkittävä askel koko hänen julistustyönsä kannalta.
Itselleni tämä Billy Grahamin esimerkki oli merkittävä rohkaisu uskon ja tiedon kamppailussa, jota kävin nuorena. Päätin tietoisesti luottaa Raamattuun Jumalan sanana, vaikka en kyennyt aukottomalla loogisella päättelyllä todistamaan sitä Jumalan virheettömäksi ilmoitukseksi. Tämän luottamuksen askeleen kantamana elän vieläkin.
Ihminen, joka uskaltaa asettaa luottamuksensa Raamatun sanomaan Jeesuksesta ja sanassa annettuihin lupauksiin, saa huomata, että ne kantavat. Vaikka ajoittain joudumme uskon tiellä Vanhan testamentin Jobin tavoin koviin kamppailuihin ja huokaamme ahdistettuina, niin tähän arjen ajoittaiseen ahtauteen loistavat Jumalan lupaukset.
Ihmisten tulee saada lukea Raamattua omalla kielellään, jotta usko Jeesukseen voisi kasvaa heille syväksi omakohtaiseksi kokemukseksi, ja he voisivat kokea, että luottamus Jumalan lupauksiin kantaa.
Kiitos, että olet mukana tässä yhteisessä työssä.
Marko Pihlajamaa
pastori, toiminnanjohtaja
Kirjoitus on kesän 2024 Sanalla Sanoen –lehden pääkirjoitus.