Sargilana vierailee kotikylässään äitinsä luona. Kuva: IBT Moskova
Jakuutinkieliset raamatunkäännökset ovat jo kauan avanneet tien ihmisten sydämiin. Ensimmäiset Jakutiaan asettuneet Venäjän ortodoksisen kirkon papit ja munkit eivät kastaneet jakuutteja pakottamalla, vaan välittivät heistä aidosti. He tutkivat jakuutin eli sahan kieltä ja loivat kielen aakkoset, samoin kuin perustivat kouluja ja kirjastoja. On heidän ansiotaan, että raamatunkäännökset ovat yhä ”siemeniä, jotka putoavat hyvään maahan”.
Siperian ilmasto on perin erilainen kuin kirjoitusten syntysijoilla Pyhässä maassa. Kun raamatunkääntäjä Sargilana käänsi erästä sananlaskua jakuutin kielelle, hän tiesi, mitä tehdä sanalle ’lumi’: ”Pakkanen ja lumi eivät häntä säikytä, sillä hän on varannut perheelleen talvivaatteet.” (Sananl. 31:21). Raamatun kirjoittajien mielestä lunta sataa kylmällä säällä, mutta jakuuttien mielestä sää on tällöin leuto. Kun Jakutiassa on kylmä, pakkanen on niin kireää, että lunta ei sada! Sahankielinen käännös ei puhukaan lumesta, vaan kireästä pakkasesta. Sahan tasavallan maantiede ja ilmasto ovat toisenlaiset, mutta sahan kielen ilmaisumahdollisuudet ovat yhtä suuret kuin Raamatun alkukieltenkin.
Paljon luettu Uusi testamentti
Kääntäjällä on koskettava tarina kerrottavanaan. ”Parasta työssäni on tavata ihminen, jonka elämä on muuttunut”, Sargilana aloittaa. ”Olin kerran menossa äitini luokse. Hän asuu pienessä kylässä kaukana taigalla. Jakutskista sinne on 10 tunnin matka. Ilta oli jo pitkällä, kun nousin linja-autoon. Minut nähdessään eräs nuori nainen puhutteli minua nimeltä. Hän näytti tuntevan minut hyvin, vaikka minä en tuntenut häntä. Hän kertoi lukevansa sahankielistä Uutta testamenttia säännöllisesti ja pitävänsä sitä aina mukanaan. Hän otti jotain laukustaan ja näytti voitonriemuisesti kulunutta, paljon luettua kappaletta. En keksinyt, kenen kanssa juttelin, ennen kuin nainen nousi kyydistä erään kyläpahasen kohdalla. Olin nähnyt hänet viimeksi, kun hän oli ollut kolmen vanha.”
”Kylä ei ollut kaukana, joten tunsin naisen traagisen tarinan. Se eteni silmieni alla kauan, kauan sitten. Tytön isäpuoli surmasi kotiin tulleen vieraan sekä itsensä, alkoholisoitunut äiti paleltui kuoliaaksi ja biologinen isä hukkui. Lapsi ja tämän sisar jäivät mummolle, joka kasvatti heidät vanhoilla päivillään. Naisen menneisyys oli hirvittävä, mutta katse niin lämmin ja iloinen, kun hän puhui kanssani. Se kertoi ihmisestä, joka oli varmasti kohdannut Vapahtajansa.”
Katkelma teoksesta: Prokhorova, Tanya 2020. Glimpses of the Glassy Sea. IBT.
Suomennos: Kirsi Korhonen
