Hanki, hankikanto, hiutale, huurre, kinos, kuurankukka, loska, nietos, pakkaslumi, puuterilumi, polanne, pyry, tuisku, räntä, sohjo. Lumeen liittyviä sanoja on suomen kielessä vaikka kuinka paljon. Mitä ne kuitenkaan merkitsevät ihmiselle, joka ei lunta tunne?

Sanat ovat aina kiehtoneet minua. Pienenä isä luki minulle päivittäin ääneen ja nautin uppoutumisesta sanojen luomaan maailmaan. Loin sanojen perusteella itselleni kuvan maailmasta. Suutuin, jos tarinasta tehdyn elokuvan hahmot eivät vastanneet todellisuutta, minun todellisuuttani. Kirjoitin leirillä neljävuotiaana muistiinpanoja kopioimalla kirjaimia taululta raamattutunnin aikana omaan vihkooni. Oikeasti aloin kirjoittamaan ensimmäisellä luokalla. Ensin tarinoita, sitten jopa kirjan. Hevoskirjan tietenkin. Lukiossa äidinkieli oli suosikkiaineeni. Sain avata maailmaa sanojen avulla. Ylioppilaskirjoituksissa sanat tulvivat paperille äidinkielen esseekokeessa. Aina oli jotain sanottavaa.

Me sanoitamme kokemuksiamme sanojen avulla. Alaluokilla kirjoittamani tarinat sisälsivät sanoja ja merkityksiä omasta sen hetkisestä kokemusmaailmasta. Huutaessani iltaisin sängystä “jääkylmää lumivettä niin kylmää kuin saa” tarkoitin haluavani TODELLA kylmää vettä janooni. Olin löytänyt jään, kylmän ja lumen yhteyden.


Kommunikoidessamme omalla äidinkielellä niin kirjallisesti kuin suullisesti on helpompaa saada perimmäinen ajatus esille. Vieraalla kielellä se on aina vaikeampaa, vaikka sitä kuinka sujuvasti puhuisikin. Lumen eri nimien käyttäminen ei tuota samanlaista mielikuvaa ihmiselle, joka ei tunne lunta, kuin sellaiselle, joka on elänyt vuosittain lumisissa maisemissa. Omalla äidinkielellä, omaan kokemusmaailmaan sopivat sanat vaikuttavat meihin syvemmin kuin sanat, joita emme osaa yhdistää mihinkään omasta elinpiiristämme.

Todellisuudessa se, ettei kirjoista tehtyjen elokuvien hahmot vastanneet mielikuviani, johtuu monestakin syystä. Ehkä olin ajatellut asian eri tavalla, ehkä olin ymmärtänyt jotain väärin. Epäilen kuitenkin, että yksi iso syy on se, että englanninkielisestä alkuperäisteoksesta oli tipahtanut markkinoille kiireesti tehdyssä käännöksessä joitakin tiettyjä sanojen vivahteita pois. Jos minulle puhutaan loskasta, näen sen marraskuisen loskakelin edessäni. Hankikanto merkitsee taas sitä, että aurinko paistaa, hanki kantaa ja voin nauttia helmikuun kauneudesta. Merkityksiä, jotka vain äidinkielenään kieltä puhuvalle ovat merkityksellisiä. Merkityseroja, jotka vain yhteisö itse ymmärtää.

Äidinkieleen perustuvan oppimisen ja Raamatun kääntämisen hienous onkin juuri siinä, että siinä ihmisille ja yhteisöille luodaan tilanne, jossa he todella ymmärtävät sanoman. Käännöstyössä tulee miettiä sanan perimmäistä merkitystä, sen lähtökohtaa sekä käännettävän kielen ympäristöä. Äidinkielisessä opetuksessa annetaan mahdollisuus tutkia maailmaa juuri sen kielen avulla, jonka avulla havaintojaan voi parhaiten ilmaista. Niiden havaintojen ja sillä tavalla opittujen asioiden avulla voin rakentaa parempaa tulevaisuutta niin itselleni kuin yhteisöllenikin.

Jotta saisin sitä jääkylmää lumivettäni, on toisen ihmisen ymmärrettävä sanojeni merkitys. Jotta voin todella ymmärtää armon, tarvitsen siihen sanoja ja esimerkkejä, jotka sopivat kokemusmaailmaani. Ristin merkitys ei aukene, jos ei tiedä, mihin ristiä käytettiin.

Omalla kielelläni voin pyytää jääkylmää lumivettä ja luottaa siihen, että saan haluamani. Omalla kielelläni olen saanut oppia käyttämään sanoja – olen oppinut tarvittavat taidot tulevaisuutta varten. Olen kiitollinen siitä ja toivon, että jokainen saisi saman mahdollisuuden.

Kuva ja teksti: Milka Myllynen

Teksti on julkaistu 7.2.2019.

Kategoriat: Blogi