Lokakuun 12. päivä 2006 oli unohtumaton juhla Sepik-joen varrella Papua-Uudessa-Guineassa. Satoja juhla-asuisia kansalaisia polvillaan Raamattujen kulkiessa ohi. Laulua kanooteista ja lautoilta juhlakansan lähestyessä tärkeää paikkaa, missä painetut Uudet testamentit nähtäisiin ensimmäistä kertaa. Vuosien työ oli valmis ja satoja kirjoja oli jo myyty etukäteen. Kymmenet vieraat olivat majoittuneet käännöstoimistoon ja majoitustiloihin, joita oli vuosien mittaan rakennettu, kotimme keittiöstä virtasi kahvia ja virvokkeita. Aurinkoenergialla toimiva jääkaappi tuotti kylmää vettä tropiikin helteeseen ja vieraiden janoon.

Miten nyt, kolmetoista vuotta myöhemmin! 

Miten näemme Uusien testamenttien tilanteen, ovatko ne käytössä ja luettuina, ovatko ne täyttäneet sen tehtävän, jota varten ne luotiin abau-kielelle? Onko yhteisö saanut käännösprojektista suunnitellun ja toivotun kasvun ja kehityksen? Miten yhteisön uskonvaellus yhdessä ja erikseen, miten siellä voidaan? Entä ne, jotka ovat muuttaneet muualle, onko heillä pääsyä äidinkieliseen kirjaan ja muuhun kirjallisuuteen, onko heidän kielensä jo hiipumassa, miten on seuraavan sukupolven laita kielen käytön ja äidinkielisen lukemisen suhteen?

Kaikkia näitä kysymyksiä pohdimme niillä matkoilla, joita onneksi olemme voineet tehdä vuosien 2007 ja 2018 välillä, joko yhdessä avioparina tai Arjen yksin. 

Mikä tapahtuu yhdessä tehden, on kestävää

Abaut ovat syvästi yhteisöllisiä. Kaikki käytännön elämään liittyvät puuhat tehdään yhdessä, niin myös oppimiseen ja hengelliseen elämään liittyvät. Parhaita hetkiä ovat ne, kun kirkossa avautuu yhtä aikaa kolmisenkymmentä Uutta testamenttia ja tekstiä luetaan yhdestä suusta, se on heille kaikkein tutuin tapa. Kyliä on kuitenkin kaksikymmentäviisi eivätkä kaikki paikalliset seurakunnat ole hankkineet Raamattuja seurakuntiin. Silloin ne nousevat yksi toisensa jälkeen kirkkokansan narukasseista – jotkut hyvin luettuja ja kannet jo lähes irrallaan, toiset vähemmän käytettyjä –  ja joistakin kasseista nousee pidgininkielinen koko Raamattu. Abaunkielisiä Uusia testamentteja on vielä muutama sata jäljellä varastossa. Hyvä, että niitä on edelleen saatavilla. Rohkaisemme koulujen opettajia ostamaan niitä luokkiin uskontotunneille hyviksi tekstikirjoiksi. Joka vierailun yhteydessä pidetään lukuhetkiä eri ryhmien kesken ja opettajien kertauskoulutusta.

Yksilötkin voivat vaikuttaa

Vaikka yhteisöllisyys on tavallisin tapa toimia, silti yksilöillä on tilaa tuoda omia ideoitaan esiin. Ne ovatkin merkinneet paljon. Eräs Mansa-niminen perheenäiti kunnostautui ottamalla joka kerta torimatkalle kirjoja mukaan. Hän myi niitä siellä banaanien ja bataattien seassa ja kauppa kävi. Rahat hän toi käännöstoimistoon ja ne kirjattiin. Vasta, kun kirjanpito saapui sähköpostilla Euroopan kotiimme, saimme selville tämän. Mansa on onnistuneesti jatkanut työtä jo kymmenen vuoden ajan. Näin muista kylistä yhteiselle torille tuleville on tullut mahdollisuus kirjojen ja myös kirjoitustarvikkeiden hankintaan.

Nuoret raamattukouluissa opiskelleet abaut tuovat aina tuoreutta mukanaan palatessaan kotiin. Nuori perhe, Helen ja Paul, järjestävät kursseja toinen toisensa jälkeen. Yhteen kutsutaan paikalliset musiikkivoimat, toiseen Raamatun opettajat oppimaan syvemmin teologisia käsitteitä ja vielä omalla kielellä. Naisten vuoro tuli, kun Helen järjesti suuren naisten viikonlopun eräässä syrjäkylässä ja sinne tuli tuhat naista janoisina yhteyttä ja opetusta kokemaan. 

Kun aloitimme nuorina käännöstyön, oli joskus sellainen harhakuva, että siinä kääntyi tärkeä historian lehti tämän kansan keskuudessa.

Historia oli kuitenkin alkanut jo kauan ennen meitä. Sinne oli silloin jo tullut Jumalan armosta monenlaista uskon siementä. Nyt olemme vakuuttuneita siitä, että meidän jälkeemmekin tulee monenlaista hyvää – sekin Jumalan armosta tätä kansaa kohtaan. Me saimme olla tietyn ajan, tehdä tietyt tehtävät ja toiset jatkavat siitä. Kiitos Herralle, että Hän nostaa uuden sukupolven joukosta toimijoita, jotka toimivat oikein ja viisaasti oman kansansa keskellä. Sitä historiaa ja sen kirjoitusta saamme nyt olla siunaamassa kotimaasta käsin. 

Rakenteet kohdallaan

Abaut voivat toimia melko itsenäisesti, koska yksi kestävän kehityksen edellytys on kohdallaan: raha- ja tietoliikenne on turvattu. Heillä on hyvä kirjanpito, sementtinen kassakaappi, pankkitili rannikkokaupungissa ja hyvin järjestetty osto- ja myyntitoiminta sekä toimiva sähköposti. Paikalla on luotettava tiimi, joka on toiminut uskollisesti ja yhteen hiileen puhaltaen jo kolmetoista vuotta. He hoitavat  toimiston, kirjakaupan, rakennusten ja keskuksen maiden ylläpidon, suunnittelevat vuoden tapahtumat, tekevät varainhankintaa ja avustavat naapuriheimoa sen koulutustarpeissa. He mahdollistavat myös yksityisten ihmisten ideat ja auttavat niiden toteutumisessa. Tämän tiimin yhteisen näyn ja kevyiden, mutta toimivien rakenteiden takia työ on voinut jatkua aivan käytännön tasollakin. 

Abau-kansa on rakas

Euroopassa asuessamme emme voi tarkkaan tietää, mitä kaikkea kansan keskuudessa tapahtuu. Sähköposti tuo meille tärkeimmät uutiset. Viimeksi senkin hämmästyttävän uutisen, että nuori Helen, joka kunnostautui abaunkielisen Uuden testamentin kääntäjänä vuosina 2002-2006, on nyt kääntänyt ensimmäisen ja toisen Mooseksen kirjan ja jo kahdeksan lukua kolmannesta. Jos tämänkaltainen aloite tulee kansalta itseltään, se on sellainen tekijä, että meidän on yritettävä mennä siihen vierelle mukaan ja edesauttaa tavoitteen toteutumista. Siksi on tiedossa vielä useita matkoja kansan luo. Ja sehän ei ole mikään rangaistus meille – päinvastoin, jokivarren seutu ja sen asukkaat ovat meille rakkaita, ja heidän luokseen on aina hyvä palata, mitä ikinä heille sitten kuuluukaan. 

Maija Lock

Kirjoittaja on ollut puolisonsa Arjenin kanssa raamatunkäännöstyössä Abau-kieliyhteisön parissa, mutta toimii nyt Euroopasta käsin lähettihuollossa. Juttu on julkaistu Sanalla sanoen -lehdessä talvella 2020.