Katri Linnasalo. Kuva: Liisa Berghäll
Katri Linnasalo on 37 vuoden ajan työskennellyt Suomen Lähetysseuran ja Wycliffe Raamatunkääntäjien lähettämänä Papua-Uudessa-Guineassa, missä hän on kääntänyt Raamattua nekin kielelle yhdessä kielen puhujien kanssa. Viime vuoden keväällä myös raamatunkääntäjien elämä kaukaisessa saarivaltakunnassa muuttui yllättäen, ja tulevaisuuden suunnittelusta tuli entistä vaikeampaa. Juttelimme Katrin kanssa hänen kokemuksistaan ja pandemian vaikutuksista.
Katri, milloin olet viimeksi ollut nekin kielialueella Papua-Uudessa-Guineassa?
Katri nekin kielialueella. Kuva: Kristy Johnson
Menin Ukarumpassa sijaitsevasta lähetyskeskuksesta kielialueelle viime vuoden helmikuussa. En ehtinyt olla suunnittelemaani jaksoa aivan loppuun, kun alkoi tulla tietoja koronan leviämisestä Papua-Uudessa-Guineassa. Perjantaina 20.3. kuulin maan hallituksen suunnittelevan provinssienvälistä matkustuskieltoa. Lauantaina tukitiimini kertoi kiellon tulevan voimaan seuraavalla viikolla, ja maanantaina lensin jo helikopterilla takaisin Ukarumpaan. Tiistaina ei olisi enää voinut matkustaa.
Siirrettiinkö kaikki ulkomaalaiset työntekijät eri puolilta maata tuolloin Ukarumpan keskukseen?
Aika monet työntekijät tulivat pois kylistä. Jotkut kuitenkin jäivät kyliin omasta tahdostaan, koska he arvioivat olevansa aivan turvassa. Nykytiedon valossa olisin itsekin voinut jäädä vaikka pariksi kuukaudeksi kylään, mutta silloin ei tiedetty, kuinka kauan matkustuskielto tulisi kestämään ja minkälaisesta taudista oli kyse.
Kauanko matkustuskielto loppujen lopuksi kesti?
Aluksi vain pari viikkoa. Mutta nyt (huhtikuussa 2021) samanlainen kielto on taas voimassa.
Poistuiko lähetystyötekijöitä myös kokonaan maasta?
Varsinkin henkilöt, joilla klinikkamme arvioi olevan [koronaan vaikuttavia] riskitekijöitä, lähtivät kotimaihinsa ensimmäisen matkustuskiellon päätyttyä. Myös muista syistä lähtijöitä oli. Sen jälkeen oli pitkään hyvin vaikeaa päästä matkustamaan. Syksyllä alkoivat YK:n ruoka-apulennot Kuala Lumpurista. Kerran kuussa ne tekivät mennen tullen välilaskun Papua-Uuteen-Guineaan, ja niille otettiin myös matkustajia. Sitä kautta aukesi uusi ovi maahan ja maasta pois. Tällaisella lennolla minäkin pääsin lähtemään matkaan, kun tulin tammikuussa Suomeen.
Usean kuukauden ajan olitte siis poikkeuksellisella tavalla eristyksissä muusta maailmasta. Miten tämä vaikutti elämään Ukarumpassa?
Ukarumpa ylhäältä käsin. Kuva: Google Earth
Alussa paikalliset työntekijät, jotka eivät asuneet Ukarumpassa, eivät saaneet tulla töihin. Tori oli kiinni, Ukarumpan kauppa oli kiinni. Sähköpostitse oli mahdollista tilata tavaraa, joka toimitettiin kotiovelle. Ruoka ei kuitenkaan loppunut, ja syöjiäkin oli vähemmän, koska asukkaiden määrä oli pudonnut merkittävästi. Ulkonaliikkumiskieltoa ei ollut, mutta ihmisiä ei saanut tavata sisätiloissa. Istuttiin kuistilla, käytiin kävelyillä, ja kaikki kokoukset pidettiin ulkona.
Oli tärkeää ylläpitää yhteisöllisyyttä. Ukarumpaan perustettiin muutamaksi kuukaudeksi nettiradio, jossa oli arkisin puolen tunnin mittaisessa ohjelmassa haastattelu, hartauspuhe, tiedotuksia yms., ja sen jälkeen lasten satutunti. Radio oli hyvin suosittu.
Eikö maasta päässyt pois edes hätätapauksissa, esimerkiksi vakavan sairastumisen tai onnettomuuden sattuessa, ja herättikö tämä huolta?
Tietysti alussa huolestutti, kun ei tiedetty mitä oli tulossa. Se kyllä tiedostettiin, että jos jotain tulee, niin täältä ei pääse helposti mihinkään, sillä Australia ei ota vastaan Covid-potilaita; mutta muita kylläkin harkinnan mukaan. Hyväksyimme sen, että täällä ollaan, eikä sitä kannata alkaa suremaan.
Yhdysvaltain suurlähetystö järjesti huhtikuun alkupuolella kotiutuslennon, jolla riskiryhmään kuuluvia ja muita pois haluavia pohjoisamerikkalaisia pääsi lähtemään maasta.
Miltä se tuntui hyvin kansainvälisessä yhteisössä, että joillekin oman maan viranomaiset järjestivät tällaisen mahdollisuuden ja muille ei?
En minä ainakaan henkilökohtaisesti kokenut sitä mitenkään ongelmana. Amerikkalaisia oli koko maassa niin paljon, että USA saattoi hyvin täyttää lennon omilla kansalaisillaan ja viedä heidät maksua vastaan koronan jaloista. Lennosta Eurooppaankin oli puhetta, mutta se ei koskaan toteutunut.
Miten poikkeusolot vaikuttivat raamatunkäännöstyön edistymiseen?
Itse jouduin siis tulemaan aiottua aiemmin pois kielialueelta. Kääntäjänä toimivan pastori Kaik Yunamun olisi ollut tarkoitus tulla Ukarumpaan heinä-elokuussa ja minun piti mennä kielialueelle lokakuussa. Kaikki nämä suunnitelmat muuttuivat.
Ei se aika minun kannaltani kuitenkaan mennyt hukkaan. Minulla oli erinomainen tilaisuus käydä läpi perinpohjaisesti se neljännes nekin Uuden testamentin käännöksestä, jota ei ole vielä konsulttitarkastettu. Pystyin myös puhelimitse olemaan yhteydessä kääntäjään. Ja loka-marraskuussa pastori Kaik pääsi sitten yhdessä vaimonsa kanssa tulemaan Ukarumpaan kolmeksi viikoksi.
Pandemia tietysti on rajoittanut työskentelyä kasvotusten koko maassa. Pidemmällä olevissa projekteissa tilanne on nopeuttanut ”digiloikkaa”. Pakosta on jouduttu ottamaan käyttöön nettipohjaisia toimintatapoja.
Olet tämän vuoden tammikuun lopusta lähtien ollut eläkkeellä ja asunut Suomessa. Jatkat kuitenkin nekin kielen käännöstyötä. Mitä toivot tulevaisuudelta?
Toivon pääseväni vielä palaamaan Papua-Uuteen-Guineaan. Aikaisintaan voisin matkustaa nyt heinäkuun loppupuolella saatuani molemmat koronarokotukset ja viisumin, jos matkustaminen on silloin muuten mahdollista. Aika näyttää. Suomen Lähetysseura on kiinnostunut jatkamaan käännösprojektin tukemista loppuun saakka. Tavoitteenani on koko Uuden testamentin sekä kirkkovuoden sunnuntai- ja pyhäpäivien Vanhan testamentin tekstien julkaiseminen nekin kielellä seurakuntien käyttöön.
Haastattelu: Hannu Sorsamo
