Pastori ja Etelä-Afrikan Totuus- ja sovintokomission jäsen Piet Meiring muistelee ystäväänsä arkkipiispa Desmond Tutua. Tämä haastattelu tehtiin joulukuussa 2020 raamatunkääntämistä ja sovintoa koskevaan artikkeliin.
Etelä-Afrikan anglikaanisen kirkon emeritusarkkipiispa Desmond Tutu kuoli sunnuntaina 26. joulukuuta 90 vuoden ikäisenä. Tutu ei ainoastaan auttanut lopettamaan apartheidin Etelä-Afrikassa, mutta 1990-luvun puolivälissä hän toimi maan Totuus- ja sovintokomission puheenjohtajana. Nuo kuulemiset toivat mustat ja värilliset uhrit sekä heidän perheensä kasvokkain julmuuksia tehneiden valkoisten viranomaisten kanssa.
Apartheidin päätyttyä maailmalla arveltiin Etelä-Afrikan ajautuvan sisällissotaan tai jopa kansanmurhaan mustien alettua kostaa valkoisille sortajilleen.
Tutulla oli asiasta erilainen näkemys.
”Hän ajatteli, että sovinto syntyisi Kristuksen rakkauden ja armoprosessin kautta”, sanoo Piet Meiring, Etelä-Afrikan reformoidun kirkon teologi ja pastori, jonka Tutu nimitti Etelä-Afrikan Totuus- ja sovintokomission jäseneksi.
Komission valmistautuessa ensimmäisiin kuulemisiin, Meiring muistelee, lempinimellä Arch kutsutun Desmond Tutun johtamistapa synnytti erimielisyyksiä.
”Ihmiset sanoivat hänelle, Kuule, Arch, et ole enää Kapkaupungin arkkipiispa. Nyt olet valtion, parlamentin asettaman komission puheenjohtaja. Et työskentele Raamatun, vaan parlamentin lain parissa. Ei viittauksia Raamattuun, rukouksia tai virsiä, kiitos.’
Tutu mietti hetken ja sanoi: ‘Ok. Jos haluatte tehdä sen näin, niin yritetään sitten.’”
Meiring hymyili jatkaessaan kertomusta. ”Mutta tietenkin hänellä oli edelleen päällä punainen kasukkansa, jossa oli risti vatsan kohdalla.”
Sali, jossa kuulemiset pidettäisiin, oli tupaten täynnä – perheenjäseniä, valtion virkamiehiä, syytettyjä. Tutu astui sisään ja tervehti tapansa mukaan jokaista käden ulottuvilla olevaa. Sitten hän lähestyi juhlallisesti puhujakoroketta.
”Viranomaiset ohjeistivat minua, että tämä on maallinen kuulustelu. Emme rukoile. Emme laula virsiä. Tehkäämme kuitenkin kuten nykyisin tehdään parlamentin avauksissa. Pidetään hetken hiljaisuus niiden takia, jotka haluavat hiljentyä ennen kuin aloitamme.”
Hiljaisen hetken jälkeen Tutu aloitti kokouksen. Ensimmäinen uhri astui sisään ja vannoi valan.
”Tutu ei koskaan jäänyt sanattomaksi, mutta nyt hän ei pystynyt puhumaan”, Meiring muistelee. Hän siirteli tuoliansa edestakaisin ja selvitti kurkkuansa vaivaannuttavat kolme, neljä minuuttia. Sitten hän yhtäkkiä nosti katseensa yleisöön ja sanoi: “Ei, ei, ei! Näin emme voi toimia. Me rukoilemme nyt. Sulkekaa silmänne.”
Ja sitten hän pyysi mahtavassa rukouksessa Jeesusta Kristusta, totuuden lähdettä johdattamaan ja Pyhää Henkeä opastamaan meitä. Sanoessaan aamenen hän hymyili ja sanoi: “Nyt me laulamme.” Hän ehdotti tuttua virttä, ja kaikki paikallaolijat nousivat ylös ja lauloivat hänen kanssaan.Tämän jälkeen Tutu hymyili ja sanoi: ”Luulen, että olemme valmiita aloittamaan.”
Raamatulliset juuret
”Ilman raamatullista sanomaa rauhasta ja sovinnosta, armon lahjasta, tulee sovinnon tekemisestä hyvin, hyvin hankalaa”, Meiring sanoo. ”Etelä-Afrikasta oli juuri tullut ei ainoastaan uusi, demokraattinen valtio, vaan myös maallinen valtio, jossa kirkon roolia ja uskonyhteisöjä hieman väheksyttiin.”
Tutu oli niin arvostettu kansainvälisesti, että jopa hänen hänen vastustajansa tajusivat, että Etelä-Afrikka oli edelleen myös uskonnollinen maa. ”Jollei yritetä tavoitella uskon syvimpiä lähteitä, ei voida mitenkään puhua sovinnosta eikä oikeudenmukaisuudesta ja anteeksiannosta”, Meiring sanoo.
”Tutu piti kovasti 2. Korinttilaiskirjeen 5. luvusta, jossa Paavali pyytää meitä antamaan sovittaa itsemme, koska Jumala on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta. Ja tämä oli se esimerkki. Mutta sitten Tutu sanoi hyvin kiinnostavasti: ‘Mutta me kristityt emme omista kaikkea.’ Hän kehotti muslimi-, hindu- ja juutalaisyhteisöjäkin palaamaan uskonsa lähteille nähdäkseen, mitä he voisivat tuoda sovintoprosessin avuksi. Niin nämä tekivätkin.”
”Entäpä oikeudenmukaisuus?”
Meiring toteaa, että armo voi olla kova sanoma minkä tahansa uskonnon edustajalle.
Jotkut ihmiset […] sanoivat Tutulle ja muille ’Teette asioista aivan liian helppoja. Sanotte vain: ’Antakaamme anteeksi ja unohtakaamme.’ Ei se ole niin helppoa. Entäpä oikeudenmukaisuus? Entäpä takaisinmaksu, kun sinulta on otettu jotain?”
Viimeisimmässä totuus- ja sovintokomission kuulemisessa uskonyhteisöt oli kutsuttu kertomaan omasta menneisyydestään, tunnustamaan tunnustettavat asiat ja sitten sitoutumaan rauhaan ja sovintoon.
”Se olikin melkoinen kokemus kun valkoisten afrikaanien (Hollannin reformoitu kirkko) kirkot yrittivät selittää, miksi he sortuivat apartheid-teologiaan, tulivat lopulta järkiinsä ja pyysivät anteeksi tuskaa, jota olivat aiheuttaneet muille. Ja sitten toisella puolella toisten kirkkojen armollisuus ja jalomielisyys – usein uhreiksi joutuneiden seurakunnat – jotka tulivat vastaan ja sanoivat: ‘Jos tunnustatte, hyväksymme tunnustuksenne avosylin.’”
Teksti: Jim Killam, Wycliffe Global Alliance
Käännös: Sari Kaurala
Lisää aiheesta täällä.
