Kenialainen kristitty mies kääntää majassaan swahilinkielistä Raamattua äidinkielelleen samburuksi. | IMB

Maailmassa puhutaan 7 168:aa eri kieltä1, mutta noin 88 prosenttia ihmisistä käyttää vain kolmea prosenttia kielistä. Nämä ovat valtakieliä, joita käytetään muun muassa hallinnossa, tiedotusvälineissä, kirkoissa ja internetissä, ja ne pystyvät säilymään lähitulevaisuudessa. Sitä vastoin loppuja 97:ää prosenttia maailman kielistä käyttää noin 12 prosenttia maapallon ihmisistä. Näitä kutsutaan yleensä vähemmistökieliksi, koska kunkin kieliyhteisön väkiluku on suhteellisen pieni. Yhteensä ne edustavat noin miljardia ihmistä maailmassa.

Jokainen kieli on jonkun äidinkieli riippumatta sen asemasta tai arvostuksesta. Tarkoitan ensimmäistä kieltä, jonka kautta hän on tutustunut maailmaan. Se vaikuttaa hänen käsitykseensä identiteetistään ja antaa hänelle kulttuuriin kuuluvat kategoriat, joiden kautta hän tarkastelee maailmaa ja on siinä mukana. Kuten Dietrich Westermann toteaa, äidinkieli ilmaisee kaikkein sopivammalla tavalla kansan sielua.

Jos kansalta otetaan pois sen kieli, sen sielu vahingoittuu ja tuhoutuu ja kansan henkinen identiteetti kuolee.2

2000-luvulla maailmaa on luonnehdittu litteäksi, koska internetin ja tiedotusvälineiden käyttö ja ihmisten liikkuminen ympäri maailmaa on lisääntynyt. Olen silti pannut merkille, että ihmisen käyttämä kieli voi rajoittaa tai laajentaa hänen mahdollisuuksiaan menestyä kaikilla elämänalueilla, kristillinen usko mukaan lukien.

Kolmekymmentä vuotta sitten osallistuin Kamerunin läntisen rannikkoalueen kieliä koskevaan tutkimushankkeeseen. Löysin bakoko-nimisen kielen, joka poikkesi suuresti naapureistaan. Naapuriyhteisöillä oli pitkät perinteet siitä, että kirkko käytti niiden kieliä. Näihin yhteisöihin kuuluvilla ihmisillä oli paremmat sosiaaliset ja taloudelliset tulevaisuuden näkymät ja voimakkaampi tunne osallistumisesta kansakunnan elämään.

Muihin verrattuna bakoko-kieliyhteisön ihmiset näyttivät jääneen jälkeen. Kun kysyin tästä, minulle kerrottiin, että ihmiset olivat päättäneet vastustaa lähetystyöntekijöiden yrityksiä tehdä heidän kielestään kirjoitettavaa ja kääntää Jumalan sanaa sille. He olivat väittäneet, että heidän kieltään pitäisi käyttää noituuden ja taikamenojen salaisuuksien säilyttämiseen kaikenlaista turmeltumista välttäen. Päätöksellä oli monia seurauksia. Se esti ihmisten pääsyn Jumalan sanan valoon ja rajoitti heidän mahdollisuuksiaan menestyä.

Noin viisitoista vuotta sitten bakokon kielelle luotiin kirjaimisto. Useat yhteisön jäsenet kokoontuivat juhlimaan kirjoitusjärjestelmän luomista. Kirjaimisto antoi ihmisille toivon siitä, että he pystyisivät säilyttämään esi-isiensä tiedon ja viisauden kirjallisesti siirtääkseen sen seuraaville sukupolville. He kykenisivät luomaan kirjallisuutta ja lisäämään ja säilyttämään kaikkea olennaista tietoa, joka edistäisi heidän menestymistään yksilöinä ja yhteisönä.

Kun bakokonkielistä kirjoitusjärjestelmää esiteltiin ensimmäistä kertaa julkisesti, Dinjeke-niminen vanha mies purskahti itkuun. Kun häneltä kysyttiin myöhemmin, miksi hän liikuttui niin kovin, hän kertoi häpeästä, jota hän ja muut olivat kokeneet vuosikymmeniä. Kun kaksi muuta alueen pääkieltä olivat saaneet kirjoitusasun ja raamatunkäännöksiä, bakokon kieli oli jäänyt huomiotta. Sen seurauksena bakokon puhujien parissa tehtiin evankelioimistyötä naapuriyhteisön bassan kielellä.

Kerran kun Dinjeke oli nuori aikuinen, häntä pyydettiin rukoilemaan jumalanpalveluksen aikana. Hän nousi seisomaan ja rukoili tapojen vastaisesti äidinkielellään. Hänen seisoessaan ja rukoillessaan, joku kirkon takaosasta nuhteli häntä ja käski hänen vaieta ja istuutua. Sen jälkeen seurakunnan johto varoitti häntä käyttämästä koskaan äidinkieltään jumalanpalveluksessa. Se satutti Dinjeken sisintä.

Dinjeke eli seuraavat vuosikymmenet häpeän kanssa ja tunsi, että bakokon puhujat eivät ansainneet samaa ihmisarvoa kuin muut. Tästä syystä kirjoitusjärjestelmän kehittäminen hänen kielelleen merkitsi muutakin kuin tieteellistä saavutusta. Se vahvisti symbolisesti, että tämän kielen puhujat eivät ole toisen luokan kansalaisia maailmassa. Hänessä alkoi itää toivo siitä, että hänen yhteisönsä voisi jonakin päivänä kokea samaa arvostusta kuin muutkin käyttäessään Jumalan heille antamaa kieltä.

Nyt Uusi testamentti on käännetty bakokon kielelle. Se on kumoamassa esi-isien pitkäaikaista suunnitelmaa pitää kansa noituuden ja taikuuden vallassa. Nähtyään Jumalan sanan ensimmäisen käännöksen eräs mies totesi:

”Kuten Simeon Raamatussa, voin nyt levätä rauhassa, koska silmäni ovat nähneet kansani pelastuksen.”

Toinen sanoi:

”Nyt ei mikään voi estää evankeliumin leviämistä bakokojen keskuudessa. Jumala on kanssamme. Hän kuulee syvimmätkin huokauksemme.”

Kielen kehittäminen ei ole pelkästään akateemista toimintaa, kuten bakokojen kokemus osoittaa elävästi. Se on enemmänkin avain, joka avaa kielen puhujille pääsyn Jumalan sanan äärelle. Se myös laajentaa minkä tahansa kielen puhujien mahdollisuuksia menestyä kaikilla muilla elämän osa-alueilla. Kielentutkija John Watters3 mainitsi seuraavat piirteet vähemmistökieliä käyttävien kansojen tilanteesta:

  • taloudellisesti – useimmiten kaikkein köyhimpiä
  • terveydenhoidollisesti – useimmiten palveluja vähiten saavien 20%:n joukossa
  • poliittisesti – useimmiten kaikkein oikeudettomimpia
  • sosiaalisesti – useimmiten kaikkein vähiten arvostettuja
  • koulutuksellisesti – useimmiten vähiten koulutusta saaneiden joukossa
  • oikeudellisesti – useimmiten vähiten tietoisia oikeuksistaan ja etuoikeuksistaan
  • ihmisarvoltaan – useimmiten vähiten arvostettuja tai arvokkaina pidettyjä.

Jos otetaan vain yksi kohta tästä luettelosta, voidaan nähdä, miten kieli voi rajoittaa vähemmistökieltä puhuvan yhteisön lasten koulutusmahdollisuuksia. Eken on poika Bayangamin kylästä Länsi-Kamerunin alueelta. Hän puhui kouluikään asti vain äidinkieltään ghomalaa. Kuten kaikki yhteisön lapset, hän puhui kieltä sujuvasti: hän osasi laskea ja kertoa tarinoita, joita hän oli kuullut suvun piirissä. Hänellä oli itseluottamusta, koska elämässä oli selkeä viitekehys. Koulussa Eken ja kaikki muut yhteisön lapset kohtasivat ranskan, vieraan kielen, jota he eivät puhuneet eivätkä ymmärtäneet. Mikä vielä pahempaa, äidinkielen puhuminen koulun alueella oli kiellettyä.

Ekenille ja monille hänen kaltaisilleen lapsille on traumaattista oppia lukemaan ja kirjoittamaan sekä samaan aikaan ymmärtämään opetuskieltä.

Näille lapsille koulutus ei ole prosessi, jossa siirrytään siitä, mitä he tietävät, löytämään vähä vähältä se, mitä he eivät tunne. Sen sijaan se mullistaa heidän jokapäiväisen elämänsä perin pohjin ja yhtäkkisesti. Koulutuksesta tulee tuskallista ja äkillistä sopeutumista vieraaseen ja vaikeaselkoiseen todellisuuteen. Tällaisena koulutus irrottaa lapset väkivaltaisesti yhteisöstään.

Eken ja muut lapset joutuvat luopumaan identiteetistään koko koulutusprosessin ajaksi. Ei ole yllättävää, että monia Ekenin kaltaisia lapsia pidetään tyhminä, ja suurin osa heistä keskeyttää lopulta koulunkäynnin. On pidettävä ihmeenä, että muutamat yhteisön jäsenet suoriutuivat näin vaikeasta järjestelmästä ja oppivat lopulta lukemaan ja kirjoittamaan. Suurin osa kuitenkin menetti mahdollisuuden hyödyntää koko potentiaaliaan elämässä. Nämä ihmiset muodostavat sen osan väestöä, jonka työmahdollisuudet ovat merkittävästi rajoittuneet. He näkevät sen vuoksi itsensä toisen luokan kansalaisina toisin kuin se vähemmistö, joka pystyy selviytymään vaativasta koulutusjärjestelmästä.

Kuten esimerkeistä näkyy, kieli on ensisijainen – mutta liian usein huomiotta jätetty – tekijä, joka aiheuttaa sen, että monet eivät pysty tarttumaan mahdollisuuksiin menestyä.

Monissa tapauksissa paras tapa parantaa maailman vähemmistökieliä käyttävien asemaa on antaa heidän omille kielilleen mahdollisuus toimia siltana, jonka avulla he voivat kohentaa taloudellista asemaansa, saada terveydenhuoltopalveluja ja tietoa, osallistua kansakuntansa poliittiseen elämään, saada ihmisarvonsa takaisin, niin että he ovat tasavertaisia ihmisiä maailmassa, ja nauttia luovuttamattomista ihmisoikeuksistaan.

Näistä oikeuksista tärkein on vapaus kuulla Jumalan puhuvan heille suoraan, ilman välikäsiä, ja vastata hänelle kielellä ja kulttuurin kategorioilla, jotka ilmentävät heidän ainutlaatuisia näkökulmiaan maailmassa.

Teksti: Michel Kenmogne

Käännös: Riitta Bonny

Artikkeli on alun perin julkaistu Christian Daily International –verkkosivuilla.

Michel Kenmogne on SIL International -järjestön toiminnanjohtaja. Hän syntyi Kamerunissa ja puhui äidinkielenään ghomalan kieltä, mutta hänen piti oppia ranskaa aloittaessaan koulunkäynnin. Hän on suorittanut useita tutkintoja ja väitellyt tohtoriksi afrikkalaisesta kielitieteestä Buean yliopistossa Kamerunissa. Hän toivoo näkevänsä jokaisen voivan käyttää itselleen tärkeintä kieltä menestyäkseen. Michel asuu vaimonsa Laure Angèlen ja viiden lapsensa kanssa Kandernissa Saksassa.

7 168 elävää kieltä Ethnologuen mukaan. https://www.ethnologue.com/

Diedrich Westermannin ajatuksia lainattu Lamin O. Sannehin kirjasta Disciples of all Nationss. 178-9.

Watters, John R. 2013. The State of Minority Languages in the 21st Century: in praise of language, in search of compassion. Julkaisematon tutkimus, SIL International, s. 11-12.