Haastateltavana Susanne Krüger, Saksan Wycliffe-järjestön johtaja.
Saksan Wycliffe-järjestön vuoden 2023 teema on sapatti. Miten tähän päädyttiin?
Yksi merkittävä syy on, että niin monet ihmiset ovat väsyneitä. He ovat kadottaneet motivaation tai kärsivät työuupumuksesta. Korona-aika ei ainakaan helpottanut tilannetta. Saksalaisessakin yhteiskunnassa ihmiset puhuvat koronan jälkivaikutuksista: ihmiset ovat uupuneita ja loppuunpalaneita. Olen pohtinut, miten voisimme käsitellä tätä ja palata terveelliseen rytmiin ja elämäntapaan, joka auttaa meitä sekä tekemään työtä että lepäämään hyvin.
Tästä syystä pidän sapattia hyvänä teemana. Ensinnäkin, koska sapatti on Jumalan asettama rytmi meidän elämäämme ja luomakuntaan. Meidän olisi siis pyrittävä sen viettämiseen. Mutta myös siksi, että sapatti ei ole vain lepäämistä. Se on myös työn tekemistä hyvällä tavalla. Meidän tulisi tehdä työtä kuutena päivänä ja levätä yhtenä päivänä. Sapatti ei ole työtä vastaan, vaan siinä on kysymys terveestä työn ja levon rytmistä.
Koska sapatissa on kyse myös Jumalan kuuntelemisesta, haluan haastaa meitä pohtimaan, onko meillä sellaisia hengellisiä käsityksiä, jotka eivät itse asiassa ehkä tulekaan Jumalalta. Etenkin silloin, kun on kiire, ajattelemme, että jos emme tee jotain, kukaan ei tee sitä. Kuulen tämän niin usein. Ihmiset ovat väsyneitä, sairaita, ja heillä on vaikeuksia. He todella tarvitsevat taukoa. Mutta he sanovat: ”Jos en jatka työtä, nämä ihmiset eivät kuule Jumalan sanaa”, tai: ”Nämä ihmiset eivät voi oppia tuntemaan Kristusta.”
Ajattelen, että tämä ei itse asiassa ole meidän kutsumuksemme. Jumala hoitaa sen. Meidän velvollisuutemme on tehdä se, minkä Jumala on valmistanut etukäteen meidän tehtäväksemme. Vastuu siitä, että ihmiset oppivat tuntemaan Kristuksen, että he voivat lukea Jumalan sanaa, ei ole lopulta meidän, vaikka Jumala jakaa meille vastuuta siitä. Mielestäni Jumala ei missään nimessä halua meidän hengellistävän ylikuormittumistamme työssä, niin että sanomme: ”Jos Jumala on kutsunut meidät tekemään tätä, hän antaa meille voimia. Jos se merkitsee merkitsee 20 tunnin työpäiviä 7 päivänä viikossa, Jumala auttaa meitä suoriutumaan.” En löydä tällaista viestiä Raamatusta.
Meillä on tapana pitää itseämme korvaamattomina, eikö totta?
Aivan. Kun edellä mainitut asiat tulivat mieleeni, ajattelin, että Jumala on antanut meille tämän rytmin. Tutkitaan tätä ja katsotaan, mitä Jumala voi opettaa meille. Ei vain henkilökohtaisesti vaan myös järjestönä. Mitä Jumala voi opettaa meille tästä terveestä työn ja levon rytmistä, jonka hän on luonut meitä varten?
Minulla ei ole vielä mitään hienoja vastauksia. Olemme etsimässä niitä. Haluan meidän järjestönä oppivan sapatista ja sen taustalla olevista periaatteista. Miten voimme järjestönä tukea tervettä työn ja levon rytmiä?
Oletteko järjestönä ryhtyneet mihinkään erityisiin toimenpiteisiin?
Meillä on kuukausittain ilmestyvä sisäinen uutiskirje, johon olen kirjoittanut erilaisia lukemiani ja oppimiani asioita sapatista. Kun meillä on henkilökunnan tapaaminen joka kuussa, keskustelemme aiheesta.
Sapatti merkitsee myös tilan tekemistä Jumalan läsnäololle ja puheelle. Rukous on meille hyvin tärkeää. Kokoonnumme joka päivä toimistoon puolen tunnin hartauteen ja rukoukseen. Meillä on kuvalliset kortit koko henkilökunnasta, jotta voimme rukoilla heidän puolestaan, ja rukouskoordinaattori kerää ja tulostaa senhetkiset rukousaiheet kokoontumisiimme. Olemme hyviä esirukoilijoita.
Nyt meillä on kuitenkin maanantaisin erilainen puolituntinen, jolloin keskitymme vain kuuntelemaan Jumalaa. Ehkä laulamme pari laulua. Tai sitten jaamme kuvakortit ja kertomatta rukouspyyntöjä vain hiljennymme kuuntelemaan, mitä Jumala antaa meille kutakin ihmistä varten. Toisinaan osallistumme Lectio Divina -kontemplaatioon tai johonkin samantapaiseen. Teemme jotakin erilaista, joka auttaa meitä kuuntelemaan enemmän eikä vain käymään läpi rukousaiheita, koska rukouskin voi joskus alkaa tuntua työltä.
Miten ajatus sapatista toimii saksalaisessa kulttuurissa?
Sunnuntai on Saksassa edelleen eräänlainen lepopäivä. Laki vaatii, että useimmat kaupat ovat kiinni. Nykyään sillä on valitettavasti vähemmän tekemistä kirkon ja enemmän ammattiliittojen kanssa. Ne puolustavat voimakkaasti sunnuntain aseman säilyttämistä.
Yhteisessä vapaapäivässä on silti jotain erityisen rauhoittavaa ja hyvää. Saksalaisessa kulttuurissa on tavallista, että sunnuntaina aikaisin iltapäivällä voi nähdä perheitä ja muita ihmisiä kävelyllä, jos sää on hyvä. Ensin syödään lounas perheen kanssa ja sitten mennään kävelemään. Sillä ei ole merkitystä, ollaanko kristittyjä vai ei. Se vain kuuluu kulttuuriin. Ajattelen joskus, että se on hyvin arvokas kulttuuriin kuuluva asia, jonka varaan voimme rakentaa. On niin paljon helpompaa levätä, kun kaikki muutkin tekevät samoin.
Toisaalta työn ja vapaa-ajan rajat voivat kadota kokonaan. Siinä on aaltoliikettä. Nuoremmat ihmiset haluavat nykyään paljon enemmän omaa aikaa ja tasapainoa työn ja muun elämän välille. Minun sukupolveni ja vanhemmat ihmiset kokevat, että teemme työtä koko ajan. Meidän on aina oltava käytettävissä, eikä Jumalan työ lopu koskaan. On hyvin vaikea olla vain tekemättä mitään. Tunnemme syyllisyyttä. Meidän on opittava uudelleen, mitä lepääminen ja työn keskeyttäminen itse asiassa tarkoittaa.
Mainitsit koronan ja miten se on tehnyt ihmiset väsyneiksi. Mikä siihen liittyvä on saattanut viedä meitä huonoon suuntaan sapatin suhteen?
Yleisesti ottaen ajattelen, että korona-aika on lisännyt ihmisten väsymystä, uupumusta ja motivaation katoamista. Syyt ovat moninaisia ja hyvin vaihtelevia eri ihmisten kohdalla. Osasyynä ovat menetykset. Monet meistä menettivät ihmisiä. Menetin itse molemmat vanhempani koronapandemian aikana ja isäni itse asiassa kuoli koronavirustautiin. He olivat 74- ja 76-vuotiaita.
Peter Scazzeron kirjassa The Emotionally Healthy Leader on erittäin hyvä luku sapatista. Scazzero sanoo: ”Pysähdy, lepää, nauti ja mietiskele Jumalaa.” Monilta meiltä sinkuilta katosi korona-aikana mahdollisuus nauttia. Menetimme tavallisen tapamme viettää aikaa ja ladata akkuja, kun meiltä vietiin mahdollisuus mennä kävelylle tai syömään ystävien seurassa.
Monille perheille koronapandemia taas merkitsi valtavaa lisästressiä, koska lapset olivat kotona koko ajan ja heitä oli opetettava siellä viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia, mikä oli todella vaikeaa joillekin vanhemmille. Joissakin perheissä lapset olivat yhtäkkiä etäopetuksessa, isä ja äiti koettivat tehdä etätöitä kotona – kaikki oli täysin poikkeavaa. Se oli hyvin stressaavaa. Lisäksi erityisesti vanhoilla ihmisillä ei ollut mitään tapaa tavata toisia. Sen ohella pelättiin sairastumista.
Kyseessä oli mielestäni koronaan liittyvät monet muutokset ja myös kiukku. Kiukkua niitä kohtaan, jotka eivät ymmärtäneet omaa näkökulmaani, koska tietysti meillä kaikilla oli erilainen näkökulma. Kiukkua hallitusta kohtaan, joka yhtäkkiä sääti lakeja, jotka herättivät tunteita kuten ”Minua ei voi kieltää viettämästä syntymäpäivääni perheen parissa vain siksi, että siinä on enemmän kuin kolme ihmistä!”. Monenlaisia asioita.
Kuten mainitsit, sapatti merkitsee muutakin kuin että on tekemättä työtä yhtenä päivänä. Sinulla on kokonaisvaltaisempi näkökulma.
Oli aika mielenkiintoista, kun puhuin ohjaajalleni tästä asiasta viime vuonna ja hän sanoi: ”Susanne, on hienoa että ajattelet tätä Wycliffen työn kannalta. Mutta mikset pohtisi sitä ensin omalla kohdallasi?” Hän oli oikeassa. Olen itsekin matkalla. Tajusin pieniä asioita, kuten olevani hyvin tietoinen siitä, että sapatti ei ole työstä poissaoloa ja makaamista sohvalla katsomassa Game of Thrones -televisiosarjan uusintoja tai vastaavaa. Se ei ole sapatti.
Mitä sapatti sitten on?
Ajattelen, että siinä on kyseessä jonkinlainen sisäinen näkökulma. Olen esimerkiksi lukenut ja alkanut kertoa ihmisille, että Mooseksen kirjoissa mainitaan kymmenen käskyä kahdessa kohdassa. Ensimmäisessä sapatin syyksi annetaan se, että Jumala lepäsi kuuden päivän jälkeen. Israelilaisten oli siis vietettävä sapattia luomistyön järjestyksen takia.
Kun katsotaan toista kohtaa, syyksi annetaan aivan jotain muuta. Sapattia pitäisi viettää, koska Jumala johdatti israelilaiset orjuudesta ja vei heidät vapauteen. Eräs juutalainen kirjoittaja sanoo, että orjuudessa israelilaiset elivät elämää uhkaavan ja halveksivan järjestelmän alaisuudessa. Heillä ei ollut vapaata aikaa tai lepoa lukuunottamatta hyvin vähäistä yöunta. Jumala on kuitenkin elämää antava ja elämää vahvistava Jumala. Kun vietämme sapattia, ilmaisemme olevamme hänen herruutensa alaisia. Emme elä orjuuttavan ja tuhoisan hallitsijan vaan elämää antavan ja elämänmyönteisen Jumalan alaisuudessa. Hän antaa meille aikaa levätä ja nauttia.
Lepäämällä kuulutamme myös sitä, että Jumala kykenee erittäin hyvin hoitamaan tätä maailmaa ilman meitä sapatin ajan. Hän pystyy siihen. Kulkiessani tähän suuntaan olen alkanut huomata, kuinka paljon vaikutusta tällä ajattelutavalla on. Kyseessä ei ole vain pysähtyminen, vaan myös hyvien lepotapojen löytäminen. Eräs kirjoittaja sanoo, että Jumalan ei itse asiassa tarvinnut levätä. Jumala ei väsy. Mutta hän katsoi luomaansa ja totesi sen olevan erittäin hyvää. Hän nautti luomastaan seitsemäntenä päivänä. Meidän odotetaan myös nauttivan sapatista.
Tämän lisäksi Jesajan kirjassa (58:13–14) sanotaan, että jos pidät sapattia ilon päivänä, saat iloita Herrasta. Sapatin pitäisi olla ilo. Se on myös päivä, jolloin mietiskelemme Jumalaa, menemme kirkkoon ja olemme yhteydessä muihin kristittyihin. Ajattelemme Jumalaa Annamme Jumalalle tilaa puhua meille. Kaikki nämä asiat alkavat liittyä toisiinsa.
Saksan Wycliffe-järjestö mainitsee verkkosivuillaan näkyvästi Näky 2025:n. Vuoden lähestyessä voi tietyllä tavalla vaikuttaa järjenvastaiselta korostaa sapattia.
Näky 2025 on aina ollut meillä vahvasti esillä ja on edelleen. Se on meidän kannaltamme ja omalta kohdaltani jo ehkä saanut aikaan sen, mihin se oli tarkoitettu. Sillä ei ole kovasti merkitystä, saimmeko itse asiassa aloitettua käännöstyön kaikilla kielillä. Se ei ole olennaisinta. Mielestäni työskentelytapamme on muuttunut perusteellisesti Näky 2025:n vuoksi.
Kiireellisyys on yhä olemassa. Mutta erityisesti silloin, kun asia on kiireellinen ja meistä tuntuu, että työtä on liian paljon, on yhä tärkeämpää noudattaa sapattia hyvällä tavalla. Peter Scazzero sanoo sapatin viettämistä välttämättömäksi hengelliseksi harjoitukseksi. Se ei ole laki, emmekä enää ole lain alla. Sapatti on hyvin tärkeä hengellinen tapa, joka auttaa meitä kasvamaan ja tulemaan lähemmäksi Kristusta.
Mitä sanoisit muille Wycliffe-järjestöjen johtajille sapatista?
Tämä on mielenkiintoinen kysymys meille Wycliffe-järjestöjen jäsenille. Miten voimme tukea ja auttaa toisiamme omien rajojemme kunnioittamisessa? Puhuimme tänä aamuna henkilökunnan kesken siitä, mitä työn lopettaminen merkitsee. Keskustelimme vastuusta luoda omat rajamme. Nykyään meillä on jopa niin monia teknisiä mahdollisuuksia siihen.
Kyseessä on myös muiden rajojen kunnioittaminen. Sain itseni kiinni tästä sunnuntaina. Olin poissa viikonlopun aikana, tulin takaisin ja tyhjensin postilaatikkoni. Siellä oli kirje, joka liittyi vakuutuksiini. Niitä hoitaa henkilö, joka on myös hyvä ystäväni seurakunnasta. Niinpä otin kirjeestä kuvan ja lähetin sen hänelle, koska hän tarvitsi sen. Hän vastasi: ”Hoidan asian huomenna.” Tunsin syyllisyyttä ja vastasin: ”Olen pahoillani. Minun ei olisi pitänyt lähettää tätä sinulle sunnuntai-iltana.” Meidän tulisi kunnioittaa tällaisia rajoja allianssina, ryhmänä ja järjestönä.
Miten voisimme auttaa toisiamme kuuntelemaan Jumalaa, kunnioittamaan rajoja ja ehkä jopa nauttimaan sapatista yhdessä? En tiedä. Tämä on asia, jota haluamme kokeilla ja pohtia. Mitä se merkitsee meille kristillisenä yhteisönä? Toimistossa, jossa työskentelemme, olemme hyvin tiivis työryhmä ja jossakin mielessä tiivis yhteisö, mutta Wycliffe-järjestöjen muodostama allianssi taas on kokonaisuutena katsoen hyvin väljä yhteisö. Miten voisimme elää sapattirytmissä tavalla, jossa rohkaisemme toinen toisiamme ja löydämme jopa jotakin sen ilosta yhdessä?
Haastattelu: Jim Killam, Wycliffe Global Alliance
Käännös: Riitta Bonny
