Osallistuin vähän aikaa sitten eurooppalaisten Wycliffe-johtajien tapaamiseen. (Euroopassa on 19 Wycliffe Global Alliancen jäsenjärjestöä.) Neljän hengen pienryhmäkeskustelussa totesimme, että meillä kaikilla oli viimeisen vuoden ajalta yhteinen kokemus: olimme joutuneet olemaan pitkään poissa työstämme; minä uupumuksen vuoksi, yksi pyöräilytapaturman vuoksi, yksi isänsä koronakuoleman vuoksi, ja italialainen Marco sairastuttuaan itse koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Poissaolomme aikana olimme kaikki saaneet kokea, ettemme jääneet yksin. Meistä huolehdittiin, puolestamme rukoiltiin, ja toiset ottivat hoitaakseen meiltä tekemättä jääneet työt.
Jumalan rakkaus meitä kohtaan toteutuu usein toisten ihmisten kautta. Tai näkökulman kääntäen, Jumalan rakkaus toisia ihmisiä kohtaan toteutuu usein meidän kauttamme.
Se, että joku tekee asiat puolestamme, kun emme itse pysty, on rakkauden osoitus. Tällaista on luonteeltaan hätäapu. Jumalan rakkauden osoittamista on nälkäisten ravitseminen nälänhädän aikana. Jumalan rakkauden osoittamista on se, että joku pysähtyy kohdallemme jouduttuamme onnettomuuteen. Se on laupiaan samarialaisen rakkautta, ja se on helppoa tunnistaa.
Hätätila ei kuitenkaan ole ihmisten ja yhteisöjen normaalitila, tai emme sen ainakaan toivoisi sitä olevan kenellekään. Nälänhädän helpottaessa rakkauden osoittamista voi olla paikallisen ravinnontuotannon toimintaedellytyksiin vaikuttaminen. Onnettomuudesta toivuttuamme se, että meille annetaan mahdollisuus kuntoutukseen. Nämä rakkaudenosoitukset eivät useinkaan saa suurta huomiota tai julkisuutta.
Kun pystymme itsekin, rakkauden osoittamista ei ole se, että joku toinen tekee asiat puolestamme. Silloin rakkautta on se, ettei meille aseteta esteitä tehdä itse, kantaa vastuuta, oppia, onnistua ja osoittaa itse rakkautta muille.
Hannu Sorsamo, Wycliffe Raamatunkääntäjien toiminnanjohtaja
Kirjoitus on kesän 2021 Sanalla sanoen -lehden pääkirjoitus.
