Stephen Coertze, Wycliffe Global Alliance -verkoston johtaja
Noin kolme vuotta sen jälkeen kun Stephen Coertze oli lähtenyt Etelä-Afrikan poliisivoimista, hän koki yllättäen teologisen seminaarin oppilaana, mitä armo ja sovinto merkitsevät. Seminaarin oppilaiden odotettiin vierailevan seurakunnissa ja esittelevän seminaarin toimintaa taloudellisen tuen ja uusien opiskelijoiden saamiseksi.
Oli vuosi 1989 ja Stephen puhui parin muun opiskelijan kanssa baptistikirkossa Kimberleyn kaupungissa, joka sijaitsee keskellä Etelä-Afrikan valtiota ja on tunnettu timanttikaivoksistaan. Seurakunta koostui pääasiassa värilliseksi kutsutun etnisen ryhmän ihmisistä. Värilliset kärsivät mustien maanmiestensä tavoin apartheidin aikaisesta sorrosta. Rotuerottelujärjestelmä pysyi voimassa 1990-luvun alkupuolelle asti. Kun eräs toinen opiskelija seisoi seurakunnan edessä kertomassa seminaarista, Stephenin valtasi syyllisyys maansa kulttuurista. Hän alkoi nyyhkyttää. Sitten hän nousi seisomaan ja pyysi anteeksi itselleen täysin tuntemattomalta seurakunnalta.
”Tunsin vain pakottavaa tarvetta pyytää anteeksi asioita, joihin en ollut edes osallinen. Kuulumiseni poliisivoimiin saattoi kuitenkin edustaa tälle yhteisölle niitä”, hän sanoo nyt. ”Minun ei tarvinnut pyytää anteeksi osallisuutta julmuuksiin, mutta olin osa järjestelmää. Se oli minulle hyvin vapauttava hetki.”
Hämmästynyt seurakunta nousi myös seisomaan. Monet sanoivat: ”Me annamme sinulle anteeksi. Emme tiedä mitä, mutta annamme anteeksi.”
Kokemus muutti Stepheniä syvästi ja on muovannut tapaa, jolla hän hoitaa nykyistä tehtäväänsä Wycliffe Global Alliance -verkoston johtajana. ”Se oli yksi niistä hetkistä, jolloin koin – olipa tämä teologisesti oikein tai ei – jumalasuhteeni ja suhteeni ihmiskuntaan muotoutuneen uudestaan”, hän sanoo.
Pulmallinen menneisyys
Monissa kieliyhteisöissä on kohdattava rodulliset, etniset ja kulttuuriset jännitteet tai jopa sorto ennen raamatunkäännöstyön aloittamista, sen aikana ja myös sen jälkeen. ”On monia tilanteita, joissa raamatunkäännös on ollut osaltaan tuomassa ymmärrystä ja parantumista”, Stephen sanoo. ”Mutta uskon, että Raamatun kääntämisessä on myös sekaannuttu yhteiskunnallisiin epäkohtiin, joihin ei ollut tarkoitus mennä mukaan.”
Erityisesti Afrikan mantereella asia on mutkikas. Mitä lähempänä siirtomaavallan aika on, sitä enemmän ensimmäisen raamatunkäännöksen saamiseen saattaa liittyä kipua. ”Olen kuullut sanottavan esimerkiksi että kun siirtomaavaltiaat tulivat Afrikkaan, heillä oli vankkureissaan kahdenlaisia kanuunoita. Raamattu oli niistä voimakkaampi, koska sen avulla aiheutettiin suurimmat vahingot”, Stephen kuvaa. Toinen sanonta kuuluu näin: ”Kun valkoiset miehet tulivat Afrikkaan, heillä oli Raamattu ja meillä maa. He sanoivat meille: ’Rukoilkaamme.‘ Kun avasimme silmämme, meillä oli Raamattu ja heillä maa.”
Robert Moffat käänsi nykyisen Botswanan alueella yli 150 vuotta sitten Raamatun tswanan kielelle (jota puhutaan myös Etelä-Afrikassa). Kun hän näki, mitä muita seurauksia hänen työllään oli, hän valitti: ”Kirottu olkoon se päivä, jolloin aloitin tämän käännöksen.” Siirtomaavallan edustajat käyttivät Moffatin kielellistä työtä laatiakseen sopimuksia, joilla riistettiin maanomistus paikallisilta yhteisöiltä.
Tämä oli hyvin ristiriitaista ihmisille, jotka saivat Raamatun itselleen ensimmäistä kertaa. ”Lukiessaan kirjoituksia itse afrikkalaiset saattoivat omaksua sanoman sovinnonteosta ja sen merkityksestä”, Stephen kuvaa. ”Toisaalta heillä oli ymmärtämisvaikeuksia: Miten sanoma sopi yhteen sen kanssa, että lähetystyöntekijän antaman Raamatun mukana tulivat siirtomaavallan hankkeet? Samaan Raamattuun liittyi sekä luottamusta että epäluottamusta.”
Totuus ja sovinto
Professori Piet Meiring saarnaa Wycliffe Raamatunkääntäjien ja SIL International -järjestön yhteisessä tapaamisessa Thaimaassa vuonna 2016.
Stephenin pro gradu -tutkielman ja väitöskirjan ohjaaja tietää myös yhtä ja toista epäluottamuksesta ja sovinnosta. Kun rotuerottelu päättyi 1990-luvulla, presidentti Nelson Mandela nimitti reformoidun teologin, pastori Piet Meiringin Etelä-Afrikan totuus ja sovinto –komission jäseneksi. Komissio antoi mahdollisuuden tuoda esiin apartheidin aikaisia ihmisoikeusloukkauksia. Uhrit tai heidän perheensä kohtasivat syylliset, jotka usein anoivat anteeksiantoa ja saivat sen. Kun maailma odotti Etelä-Afrikan joutuvan keskelle veristä sisällissotaa tai kansanmurhaa, armo ja sovinto voittivat.
”Se oli aikamoinen kokemus”, Piet sanoo. ”Valkoisten afrikaanerien kirkot koettamassa selittää, miksi ne alkoivat uskoa rotuerotteluteologiaan ja miten ne lopulta tulivat järkiinsä ja pyysivät anteeksi aiheuttamaansa kärsimystä. Ja vastakkaisella puolella muiden – usein uhrien – kirkkojen osoittama armo ja jalomielisyys, kun ne tarjosivat sovintoa ja sanoivat: ’Jos tunnustatte, hyväksymme tunnustuksenne ja otamme teidät vastaan.’”
Myöhemmin Piet toimi kaksikymmentä vuotta Wycliffe Etelä-Afrikan hallituksessa, joista viisi vuotta sen puheenjohtajana. Hän näkee raamatunkäännöstyön ja sovinnon välillä lukuisia liittymäkohtia alkaen luonnollisesti siitä, että ihmiset saavat tietää ja ryhtyvät keskustelemaan Jumalalta tulevasta sovinnon viestistä.
Sekä Piet että Stephen tietävät, että se ei ole aivan yksinkertaista. Se, miten muualta tulleet kääntäjät, asiantuntijat ja rahoittajat kohtelevat paikallisia käännöstyön aikana, vaikuttaa valtavasti siihen, ottavatko paikalliset lopulta vastaan käännetyt kirjoitukset. Prosessissa mukana oleva paikallinen edustus auttaa jo suunnattomasti.
”Mitä vähemmän ihmisillä on filttereitä ohitettavana Raamattua lähestyessään ja Raamatun tullessa yhteisöön, sen paremmin kirjoitusten aitous ja sanoma hyväksytään”, Stephen sanoo.
Kirkot kummallakin puolella
Akateemisen tutkimustyönsä aikana Stephen työskenteli teologi David Boschin kirjastossa ja pääsi tutkimaan tämän yksityisiä muistiinpanoja ja dokumentteja. Eräänä päivänä hän löysi kirjeenvaihtoa, jota Etelä-Afrikan presidentti P.W. Botha ja arkkipiispa Desmond Tutu olivat käyneet vuonna 1988. Tutu kirjoitti Bothalle, että apartheid oli ilman muuta julma järjestelmä. Botha vastasi: ”Kasvoin ympäristössä, jossa palveltiin Herraa. Jumalan rakkaus, hänen kirkkonsa ja sanansa siirtyivät omakseni ja joita vaalin sydämessäni tänäkin päivänä. Sen vuoksi pyrin toimimaan henkilökohtaisessa elämässäni ja maani presidenttinä kristillisen uskon periaatteiden mukaan.”
”Näin ollen kirkko oli sisäistynyt rotuerottelujärjestelmään yhdeksi sen tukipilareista”, Stephen sanoo. ”Ja silti presidentin sanoihin sisältyy Raamatun kirjoitusten arvo ohjaamassa häntä tehtävänsä suorittamisessa. Voi nähdä, miten afrikkalaiset olisivat käsittäneet nuo sanat: Niin, me arvostamme Raamattua, mutta toisaalta myös tämä sortojärjestelmä arvostaa sitä ja ottaa toimintaohjeensa samasta Raamatusta. Juuri tässä näkyy tilanteen kaksijakoisuus.”
”Kirkko oli kummallakin puolella”, Piet sanoo. ”Afrikaanerikirkot olivat alistajien puolella tarjoen teologiset perusteet apartheidille vuosikymmenten ajan. Mutta valtaosa kristityistä oli englanninkielisiä mustia ja he olivat tietysti toisella puolella. Tämän kamppailun historia Etelä-Afrikassa ei ole vain poliitikkojen historiaa vaan siihen liittyy myös seurakuntalaisten kristillinen usko ja halu ryhtyä vastustamaan apartheidia.”
Apartheidin molemmat osapuolet, jotka henkilöityvät Bothaan ja Tutuun, sanoivat rakastavansa Kristusta, kirkkoa ja Jumalan sanaa. Mutta ne olivat eri mieltä poliittisesta järjestelmästä, jota useimmat kutsuisivat nykyään pahaksi. Stephen pitää tätä varoittavana tarinana.
”Tämän takia olen omalta osaltani niin vakuuttunut siitä, että kääntäjällä on paljon valtaa valita – tai elää todeksi – raamatuntulkinta, joka voi joko jakaa tai tuoda sovitusta”, Stephen sanoo. ”Tässä mielessä sillä, jolla on käsissään raamatuntulkinta, joka voi avata Raamatun mysteerejä, on paljon valtaa parantaa tai aiheuttaa tuskaa.”
”Raamatun kääntämisessä meille on annettu tehtäväksi sovinnon sanoma. On meidän vastuullamme käsittää tämä sanoma oikein, koska se, miten muut ymmärtävät sovinnon sanoman, riippuu meidän motiiveistamme ja tavasta, jolla me käännöstyössä mukana olevat osoitamme sen esimerkillämme.”
”Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen käännöstyössä mukana olevan on kysyttävä vaikeita kysymyksiä omasta itsestään ja asenteistaan niitä kohtaan, joita Tutulla oli tapana kutsua ‘ihmisiksi, joiden nenä näyttää erilaiselta kuin omani ’. Miellänkö heidät samaan Kristuksen luomaan ihmiskuntaan kuuluviksi? Mikä on asenteeni niitä ihmisiä kohtaan, joita palvelen? Asettaudunko paikalle, jossa näen itseni tärkeämpänä ja heidät vähemmän tärkeinä? Entä muut ihmiset, joiden kanssa työskentelen? Miten näen työtoverini?” Stephen lisää.
Itsetutkiskelua
Stephen näkee kokemuksensa Kimberleyn kaupungin kirkossa alkuna koko elämän kestävälle matkalle sovintoon Jumalan ja muiden kanssa.
”Ennen sitä en ymmärtänyt tarvitsevani anteeksiantoa, koska en hautonut mielessäni vihaa ketään kohtaan”, hän sanoo. ”Sitten yhtäkkiä huomasin elämässäni sävyjä: miten kohtelen ihmisiä, jotka ovat erilaisia, vaikka en väheksy tai vihaa heitä. Ymmärsin, että ehkä elämässäni oli joitakin häivähdyksiä rasismista, vaikka en edes tunnistanut niitä.”
”Elämän aikana voi näin kehittyä jonkin verran herkkyyttä. Toisia ei enää näe samalla tavalla. Ymmärrän hyvin, että kristityt eivät voi olla tekemisissä maailmassa vaikuttavan pahan kanssa, koska he elävät hyvää ja hurskasta elämää. En hetkeäkään syytä kristittyjä tai koeta sälyttää heille taakkoja. Mutta on mahdollista, että voimme elää hyvin hurskasta elämää huomaamatta muille aiheuttamaamme kipua, koska emme ymmärrä heidän taustaansa emmekä sitä miten muut näkevät meidät.”
Vaaka- ja pystysuunta
Lausannen liikkeen Kapkaupungin sitoumukseen vuodelta 2010 sisältyy sovintoon liittyviä kannanottoja. Siinä sanotaan muun muassa: ”Me haluamme hartaasti nähdä Jumalan kanssa sovitetun Kristuksen maailmanlaajuisen kirkon osoittavan käytännössä sen, että sen jäsenet ovat keskenään sovinnossa ja sitoutuneita raamatulliseen rauhantyöhön Kristuksen nimessä.”
Keneltäkään ei jäänyt huomaamatta, että näistä julkilausumista sovittiin samassa maassa, jossa oli juuri nähty anteeksiannon ja sovittelun toimivan ihmeellisellä tavalla.
”Ristin sanoma on selkeä”, Stephen sanoo. ”Sovitus on sekä pysty- että vaakasuuntainen. Se on pystysuuntainen suhteessa Kristukseen kolmiyhteisen Jumalan luo ja vaakasuuntainen suhteessa toisiin ihmisiin. Jumala toi meidät kaikki yhteen Kristuksessa uutena luomuksena, muodostamanaan uutena ruumiina.” Tämä viittaa hänen mukaansa suoraan Paavalin kirjeeseen efesolaisille (2:14): ”Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin.”
”Hänen tuomansa rauha ei ollut vain syntien anteeksiantamiseksi vaan rauhan tuomiseksi ihmiskunnalle, erirotuisten ihmisten välille, eri etnisten yhteisöjen välille”, Stephen sanoo. ”Lopulta olemme kaikki vastuussa Jumalalle ja vastuussa maailmalle. Tästä löydämme toimintaohjeemme kristittyinä. Tästä alkaa missiomme: Herramme Jeesuksen Kristuksen ristiltä. Ja tästä seuraa, että raamatunkäännöstyön parissa meillä on vastuu sovinnon luomisesta. Sitä ei voi paeta. Jos julistan, että Jeesus Kristus on vapahtajani, tulen osaksi koko tätä tehtävää.
Teksti: Jim Killam, Wycliffe Global Alliance
Juttu on julkaistu alunperin wycliffe.net –sivustolla
Suomennos: Riitta Bonny
