Seija Meinander lähti raamatunkäännöstyöhön viisikymppisenä. Hän huomasi aiemmasta työ- ja elämänkokemuksestaan olevan työssä hyötyä.
Seija Meinander on tuore eläkeläinen, joka palasi viime kesänä Suomeen Papua-Uudesta-Guineasta. Siellä hän luotsasi raamatunkäännöstyötä uriminkielen kalpm-murteelle. Käännös tehtiin toisen murteen pohjalta käyttäen apuna tietokoneen murremuunnosohjelmaa.
Kesäkuun lopulla siunattiin käyttöön kuusi Uuden testamentin kirjaa sisältävä kooste riemullisessa monisatapäisen väen juhlassa. Juhlaan osallistui myös kaksi johtajaa Espoon Helluntaiseurakunnasta, joka Seijan kotiseurakuntana oli tukenut projektia monen vuoden ajan.
Ammatiltaan Seija on matematiikan, fysiikan ja kemian opettaja. Hän aloitti raamatunkäännöstyön vasta vähän yli viisikymppisenä monien muiden työtehtävien jälkeen.
”Opetin suomalaislapsia ulkomailla 1980-luvun lopulla. Keniassa Fidan suomalaisessa koulussa olin vuoden ja sen jälkeen vuoden Bangladeshissa, ja parin vuoden päästä kahdeksan kuukautta Indonesiassa.”
1990-luvulla Seija toimi opettajana Suomessa. Oli aika hoitaa terveydeltään heikkenevää äitiä yhdessä sisarusten kanssa.
Äidin kuoltua Seija toivoi rukouksissaan, ettäjos Jumala lähettäisi hänet taas jonnekin, hän saisi mennä johonkin maahan, missä hän oli jo palvellut. Sen sijaan Jumala kutsuikin hänet Papua-Uuteen-Guineaan.
”Olavi Vesalainen, Wycliffe Raamatunkääntäjien toiminnanjohtaja, kävi seurakunnassani ja esitteli Wycliffe-järjestön työtä. Hän kertoi, että Wycliffe tarvitsee kääntäjien lisäksi monien muiden alojen ihmisiä, kuten opettajia – kaikkien aineiden opettajia. Se oli minulle yllätys.”
Kun vielä selvisi, ettei opettajien tarvinnut puhua englantia äidinkielenään, Seijan kiinnostus kasvoi.
”Helluntaiherätyksen konferenssissa Keuruulla 1997 minut otettiin kiinni: ’Hei Seija, oletko sinä tosissasi? Nyt pitää lähteä menemään eteenpäin!’”
Seija alkoi valmistautua ja lähti 1999 Papua-Uuteen-Guineaan kansainväliseen kouluun opettamaan matematiikkaa ja fysiikkaa englannin kielellä. Silloin hän oli 46-vuotias.
”Kyllä se aluksi pelotti: uusi maa ja uudet ihmiset ja vieras kieli, kaikki uutta. Työ vain oli tuttua. Koin, että se oli minun paikkani ja Jumala halusi minun lähtevän sinne. Ihan hyvin se meni, Taivaan Isä auttoi. Oppilaat olivat lahjakkaita ja motivoituneita, ja vähitellen opimme kommunikoimaan.”
Missä pakanat?
Omassa iltahartaushetkessään Seija kerran luki Apostolien teoista (22:21, KR38): ”Mene, sillä minä lähetän sinut kauas pakanain tykö.” Seija koki siinä Jumalan puhuttelun.
”Kyllähän minä olin kaukana, mutta en pakanoiden tykönä. Asuin Ukarumpan lähetysasemalla, missä suurin osa ihmisistä oli uskovia. Spontaani reaktioni oli: ’Missäs ne pakanat ovat?’
Ukarumpassa oli tarjolla työuran ohjausta. Työntekijöitä autettiin tunnistamaan omat kykynsä ja tyypilliset tapansa toimia, ja sitten ohjaaja suositteli, millaisiin tehtäviin kukin voisi sopia ja missä palvella. Seijalle suositeltiin muun muassa raamatunkäännöstyötä.
”Vähän hymähdin, että joo joo, olisipa tämä testi tehty 20 vuotta sitten. Mutta se ajatus ei jättänyt minua rauhaan. Prosessoin sitä koko kahden vuoden työkauden ajan puhumatta siitä muille.”
Seija uskoi olevansa 46–47-vuotiaana aivan liian vanha aloittamaan pitkää käännösprojektia. Eräs ruotsalainen työtoveri kuitenkin ehdotti, että Seijalle sopisi nopeasti sujuva Raamatun tekstin muuntaminen yhden kielen murteelta toiselle.
”Ihmettelin, että hän semmoisia puhui, vaikkei tiennyt yhtään, mitä olin ajatellut. Mielessäni oli hyviä vasta-argumentteja Jumalalle: olin liian vanha, kukaan ei minua lähettäisi, kun minulla oli kannatus sovittu vain kahdeksi vuodeksi, ja minulla oli selkäongelmiakin enkä pystyisi istumatyöhön; opettajana voin seisoa ja liikkua. Pikkuhiljaa Jumala kuitenkin näytti, etteivät minun esteeni olleet yhtään mitään.”
Erään sunnuntain saarnan aihe oli Don’t label yourself: älä anna itsellesi sellaista leimaa, joka ei tule Jumalalta.
”Koin, että se oli taas minulle eikä minun kuulunut ajatella, että olen liian vanha tehtävään, johon Jumala kutsuu.”
Kokemus tuo varmuutta
Kun Seija Meinander kahden vuoden työjaksonsa jälkeen palasi Suomeen, kotiseurakunta antoi iloiten tukensa sille, että hän siirtyisi raamatunkäännöstyöhön. Kannatuskin järjestyi. Seija lähti Englantiin kielitiedettä oppimaan ja palasi vuonna 2003 Papua-Uuteen-Guineaan. Neljän kuukauden kenttäkoulutuskurssin jälkeen hän etsi sijoituspaikkaansa vähän yli vuoden tehden samalla sekalaisia avustustehtäviä.
Sitten Seija kuuli urimin kielen käännöshanketta johtavalta Pirkko Luomalta, että kielen kukwo- eli kalpm-murteelle tarvittaisiin oma käännös. Tutustumisretken jälkeen Seija vakuuttui rukouksissaan, että sitä hän lähtisi tekemään. 52-vuotispäivänään, 21. tammikuuta 2005, hän sitten matkusti kalpm-alueelle asettuakseen sinne pysyvästi.
Uudenlaisessa työssä Seijaa auttoivat monet iän mukana kertyneet vahvuudet: itsevarmuus, suunnittelu- ja organisointikyky sekä taito johtaa ihmisiä ja pitää kiinni siitä, että sovitut asiat tulevat tehtyä.
”Kylänaapurini myös luulivat cargokultin* pohjalta, että kun olin heidän luonaan, heille oli auennut tie monenlaisiin palveluihin ja tavaroihin. Piti saada viestitettyä, että olin siellä, jotta he saisivat Jumalan sanan, ja muuta rikkautta ei heille minun kauttani tulisi. Siinä joutui joskus olemaan aika napakka.”
Seija Meinander arvelee, että nuorempien ja vähemmän kokeneiden saattoi olla hankalampi kohdata tällaisia odotuksia.
Herkkänä Jumalan johdatukselle
Seija Meinander toivoo, että ihmiset iästä riippumatta seuraavat Jumalan johdatusta, jos kokevat, että Jumala haluaa viedä tiettyyn suuntaan. Silloin on turvallista mennä.
”Minä rukoilin, että jos tämä ei ole sinusta, niin laita ovi kiinni. Kerran hän laittoikin: olisin lähtenyt opettajaksi Papua-Uuteen-Guineaan jo aiemmin, en vain saanut kannatusta. Mutta vuoden päästä ovi aukesikin. Matkassa voi olla mutkia, ja voi näyttää, että nyt tie on kiinni, mutta jos sitä kuitenkin pääsee eteenpäin, niin oletettu este ei ollut Jumalasta ja tietä sopii silloin kulkea.”
Seija toteaa, että tavallista myöhemmin lähetystyöhön ryhtyvillä on etunaan kaikki elämänkokemus ja työkokemus, joka siihen mennessä on kertynyt.
”Wycliffe Raamatunkääntäjillä ei ole ikärajoja. Oma terveys tietysti pitää ottaa huomioon, ja perheellisten on mietittävä lasten koulutusta ja tulevaisuutta. Terveellä järjellä ja rukoillen pitää harkita, millaisen tehtävän ottaa vastaan. Jonkin käännösprojektin voi myös joku aloittaa ja joku toinen viedä loppuun. Ikä sinänsä ei ole este.”
Kirjoittanut Heli Voipio, kuvat Mikko ja Maria Vuorma sekä Seija Meinanderin kotialbumi
Juttu on julkaistu alunperin Sanalla sanoen -lehdessä joulukuussa 2016.
*Cargokultti (tai lastikultti, rahtikultti) on Tyynenmeren saarilla esiintyvä uskonnollinen suuntaus, jossa odotetaan yliluonnollisia materiaalisia siunauksia. Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Lastikultti
