Edinburghissa vuonna 1910 järjestettyyn maailmanlähetyksen konferenssiin osallistui kaiken kaikkiaan 1215 delegaattia, joista alle kaksikymmentä edusti ei-länsimaisia kirkkoja tai järjestöjä. Yhden 
konferenssin eniten huomiota herättäneistä puheenvuoroista käytti kuitenkin intialainen pastori V.S. Azariah, joka painotti, ettei Kristuksen todellisuus tule täyteydessään esiin kenessäkään yksittäisessä ihmisessä tai yhden kulttuurin kristityissä. Vasta sitten, kun eri kulttuureita – ja vuoden 1910 sanoin, eri rotuja – edustavat kristityt tekevät työtä yhdessä, palvovat yhdessä ja oppivat toisiltaan, kaikki Kristuksen rikkaudet tulevat ilmi.
Tämän jälkeen Azariah esitti kiitoksiin verhotun vetoomuksensa länsimaisille lähetystyöntekijöille (oma käännökseni):
Intian Kirkko tulee ajasta aikaan osoittamaan kiitollisuuttaan lähetystyöntekijöiden sankarillisuutta ja epäitsekästä vaivannäköä kohtaan. Olette antaneet omastanne ruokkiaksenne köyhät. Olette antaneet ruumiinne poltettavaksi. Pyydämme myös rakkautta. Antakaa meille ystäviä!
Azariahin sanat lausuttiin aikana, jolloin länsimaisia lähetystyöntekijöitä ja Intian kansallisia kristittyjä erotti selkeä luokkaraja. Ajat ja asenteet sekä koko lähetystyön asetelma ovat sen jälkeen monin tavoin muuttuneet, mutta Azariahin huuto ystävyydestä kaikuu korvissani edelleen hyvin ajankohtaisena. (Länsimainen) lähetystyö ei tänäänkään ole itseriittoisuuden ja ylemmyydentunnon syntien ulottumattomissa. Siitä löydän esimerkkejä jo pelkästään omia ajatuksiani ja omaa toimintaani arvioimalla.
Raamatunkäännöstyössä on lähes aina kyse yhteistyöstä erimaalaisten ja eri kulttuureista tulevien ihmisten, järjestöjen, kirkkojen ja seurakuntien kesken. Yhteistyö on tärkeä väline raamatunkäännöstyön tavoitteiden saavuttamiseksi. Mutta teemmeköainoastaantyötäyhdessä vai olemmekomyös yhtä?
Jeesus kutsui opetuslapsiaan ystävikseen (Joh. 15:15) ja rukoili seuraajiensa ykseyden puolesta (Joh. 17:21-23). Ystävyys ei ole väline muiden päämäärien saavuttamiseen. Ystävyys itsessään on arvokasta – niin seurakunnan sisällä kuin kirkkokuntarajat ylittäen, niin maanmiesten kesken kuin kulttuuri- ja kielirajojen ylitse.
Lähetystyöntekijä tai -järjestö voi osata puhua ihmisten ja enkelien kielillä, profetoida, tuntea kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, omata kaiken uskon, jolla siirtää vuoria, jakaa kaiken omaisuutensa nälkää näkeville ja antaa polttaa itsensä tulessa (1. Kor. 13:1-3). Kuitenkin siltä voi puuttua rakkaus. Itseriittoinen ja ylemmyydentuntoinen lähetystyö ei tarvitse ketään, koska se tietää ja osaa kaiken paremmin itse.
Ystävät sen sijaan tarvitsevat toisiaan ja vahvistavat toisiaan, oppivat toisiltaan, iloitsevat toistensa onnistumisista. Ehkä tällaista ystävyyttä nähdessään – Jeesuksen rukouksen sanoin – maailma ymmärtää Isän lähettäneen Kristuksen ja rakastaneen meitä.
Hannu Sorsamo, Wycliffe Raamatunkääntäjien toiminnanjohtaja.
Kirjoitus on syksyn 2018 Sanalla sanoen -lehden pääkirjoitus.
