Kun jokin Raamatun kirja on käännetty ensi kertaa jollekin kielelle, käännöstä hiotaan, tarkistetaan ja testataan useiden ihmisten kanssa. Lopuksi, ennen kuin uusi Raamatun osa annetaan käyttöön, teksti vielä tarkastetaan konsultin kanssa.
Olin Aasiassa tekemässä tällaista konsulttitarkastusta vähemmistökielelle, jolle oli ensi kertaa valmistumassa Matteuksen evankeliumi. Tärkeät kristilliset termit eivät olleet kielessä vielä vakiintuneet, joten niissä riitti paljon keskusteltavaa. Yksi erityisen haasteellisista kohdista oli Isä Meidän – rukous. Kävimme sen läpi moneen kertaan ja muokkasimme sitä sinnikkäästi kerta kerralta hieman paremmaksi. Lopulta tuntui, että kaikki palaset olivat kohdallaan ja voisimme suoda itsellemme pienen lepotauon, mutta sitä ennen pyysin kääntäjää lukemaan tekstin vielä kerran. Sanoin hänelle: ”Tämä on sellainen Raamatun kohta, jota käytetään todella paljon. Sitä luetaan sekä yksin että myös seurakuntana. Tekstin pitää olla sujuavaa niin, että vaikka koko yhteisö voi lausua sen yhteen ääneen. Lue se vielä kerran ja keskity ajattelemaan, miltä se kuulostaa.”
Kääntäjä alkoi lukea tekstiä ääneen. Hänen ääneensä oli varma ja sointuva. Teksti soljui vaivattomasti. Mutta loppua kohti kääntäjän ääni alkoi väristä. Huomasin että hänen silmänsä olivat kyynelissä. Hän sanoi:
”Olen lausunut tämän rukouksen monet kerrat ennenkin, mutta se on aina tapahtunut maan valtakielellä.
Se ei ole koskaan tehnyt minuun mitään tällaista vaikutusta. Nyt kun kuulen sen omalla kielelläni, tunnen ensimmäistä kertaa, että minä puhun Isälleni.”
Kirjoittaja työskentelee käännöskonsulttina.
Kuvituskuva: Marc Ewell
