Toukokuussa olin kolme viikkoa Nepalissa. Pää on edelleen täynnä ajatuksia. Sydämeeni sattui matkalla useammassa keskustelussa kuullessani ihmisten tarinoita, mutta yhtä monessa kohtaamisessa se myös iloitsi. Hyviä uutisia siis tulossa!
On kovin vaikea käsittää täältä Suomesta käsin – missä koulutus on ilmaista, tasavertaista ja saatavilla – kuinka haastavaa koulutuksen saaminen voikaan olla. Mutta nyt sain itse todeta ja nähdä ne olosuhteet, jotka eroavat kovin paljon meidän suomalaisesta elämästämme. Lhomien kuvankauniilla alueella, missä äidinkielisen esikoulun hanke on, ei ole tietä. Vuoristopolkuja pitkin kulkien matka taittuu hitaasti ylös ja alas rinnettä, vaikka linnuntietä matka olisikin lyhyt. Maisemat ovat kauniit ja elämä ihanan rauhallista, mutta koulumatka kestää (kaikissa kylissä ei ole omaa koulua). Koulunkäynti myös maksaa eikä se ole aina kovin laadukasta eikä se tapahdu edes lasten omalla äidinkielellä.
Mutta kuten sanottu. Hyviä uutisia.
Lhominkielisen esikouluhankkeen myötä äidinkielellä toimiva esikoulu on aloitettu 14 kylässä. Koulussa opiskellaan lhomin kielellä, mutta myös nepalia ja englantia opetetaan. Esikoulun opettajat saavat hyvän koulutuksen.
Lapset pääsevät esikouluun, ja hekös ovat innoissaan. Vanhempien ilo ja kiitollisuus oli aistittavissa jokaisessa keskustelussa. “Lapseni oppii lauluja ja laulaa niitä kotona. Hän tuo iloa koko perheellemme”, sanoi yksi vanhemmista. Toinen lapsi on oppinut käsien pesemisen tärkeydestä, joten nyt saippuaa käytetään ahkerasti kotonakin.
Vaikka matka esikouluun on osalla lapsista edelleen pitkä, kulkevat he sen mieluusti. Esikoulusta on tullut mielekästä, sillä siellä ymmärtää ja oppii.
Niin lapset kuin vanhemmatkin ovat rohkaistuneet sen myötä. Esikoulun jälkeen on nyt kivuttomampaa astua ensimmäiselle luokalle, kun alkeet ovat jo hallussa.
Hyviä uutisia on monenlaisia.
Milka Myllynen
