Sain mahdollisuuden osallistua Women in Missiology -verkoston ensimmäiseen seminaariin, joka pidettiin Birminghamissa. Seminaarissa oli kaksi pääpuhujaa sekä useita, jotka pitivät lyhyempiä puheenvuoroja. Toisen pääpuheen aiheena oli valitus.
Länsimaisessa (seurakunta) kulttuurissa ei juuri ole tilaa valitukselle. Osasyynä siihen voi olla se, että suurelta osalta elämme vaurauden ja hyvinvoinnin keskellä, toisin kuin ihmiset kehittyvissä maissa. Voi olla myös eräänlaisen menestysteologian vaikutusta, että surua, vihaa tai negatiivisia tunteita ei aina saisi ilmaista seurakunnassa, ainakaan julkisesti. Raamattua lukiessa kuitenkin voi huomata, että valitukselle annetaan suuri rooli. Itse asiassa suuri osa psalmeista on valitusta, vaikka siellä on toki myös ylistystä ja iloa. Jobin kirjasta voimme lukea hänen valituksensa: “Olen väsynyt elämään. Minä päästän valitukseni valloilleen. Olen katkera ja puhun tuskani julki.” Job 10:1.
Ajattelen, että ihminen, joka uskaltaa ilmaista pettymystä, surua ja vihaa suoraan Jumalalle, luottaa häneen ja on läheisissä väleissä hänen kanssaan. Jumala on nimittäin se, joka pystyy ottamaan vastaan kysymyksemme, turhautumisemme ja valituksemme, paremmin kuin ihmiset ympärillämme. Hän ei kaadu tai horju meidän kysymystemme edessä, vaan hän vastaa, oman aikataulunsa mukaan.
L.H.
Kirjoittaja valmistautuu työskentelemään raamatunkäännöstyön parissa.
Julkaistu 10/2018
