Ensimmäinen käsky ihmiselle oli lisääntyä ja täyttää maa. Se näyttää olevan Jumalalle tärkeää, toistihan hän kehotuksen vielä Nooallekin. Ehkä Hänellä oli jo tuolloin mielessä eri kansat ja niiden omaleimaisten kulttuurien ja kielten kauneus.
Kuitenkin aina Baabelin tornista lähtien kansojen väliset suhteet eivät ole olleet yksinkertaisia. Isommat ovat sortaneet pienempiä, ne, joilla on enemmän teknologiaa ja resursseja, ovat käyttäneet niitä toisia vastaan. Olemme mitanneet toisiamme oman kulttuurimme mittareilla ja tuominneet toisemme. Kolonialismi on jättänyt joka puolelle maailmaa syvät ja synkät jäljet, joita on vaikea pyyhkiä pois. Jopa suhteellisen tasavertaisten keskinäinen kilpailu on aiheuttanut mielipahaa ja loukkaantumista.
Jumalan valtakunnassa meidän ei kuitenkaan enää tarvitse etsiä syyllisiä ja syyttömiä, kun kaikki olemme saman Isän lapsia, yhtä lailla rikkoneita, yhtä lailla armahdettuja.
Suomalais-ugrilaisen koulun alkaessa mielessäni oli pieni jännitys. Olimmehan kokoamassa yhteen kansoja, joista jotkut olivat onnistuneet kulttuurinsa säilyttämisessä paremmin kuin toiset. Olin saanut kuulla sukupolvien takaisesta ylemmyyden- ja alemmuudentunnosta, syytöksistä, yleistyksistä ja ylenkatseesta. Saisiko se vaikuttaa koulussamme? Ensisijaisena rukouspyyntönä viesteissäni oli keskinäinen yhteys, kunnioitus ja rakkaus.
Koitti kiirastorstai, koulun neljäs päivä. Illalla seurakunnassamme järjestettiin juutalainen pääsiäisjuhla. Puhuttiin sovituksesta, vapautuksesta ja voitosta. Kun muodollisuuksien jälkeen koitti vapaan sanan vuoro, kahden kansan edustajat astuivat esille. Puhetta johti vanhin heistä — hän, joka oli omassa perheessään, omalla asuinalueellaan lähimmin joutunut tuntemaan nämä vihollisuudet. Näillä sisarilla ja veljillä oli yksi viesti: sovinto. Kristus oli tuonut heidät yhteen ja ristinkuolemallaan tehnyt lopun vihollisuudesta.
Tapahtuneesta riitti kerrottavaa kotiseurakunnissa asti. Sovinto saa jatkua. Seurakunnat saavat avautua eri kansoille. Yhdessä saamme valmistautua siihen päivään, jolloin kaikki kansat tuovat rikkautensa siihen kaupunkiin, jonka Jumala itse on meille valmistanut.
S.E.
Kirjoittaja on Kirjoitusten edistämistyössä pohjoisten kansojen parissa.
Teksti on alunperin julkaistu Kippos-lehdessä 18.5.2018 ja Suomen Viikkolehdessä 30.5.2018.
